Möttölä Susijengin MM-lohkosta: ”Meillä on jatkomahdollisuudet”

Suomen koripallomaajoukkue aloittaa valmistautumisen kohti tuleviin MM-kisoihin ensi viikolla. Hanno Möttölä katsoo luottavaisena kohti Susijengin mahdollisuuksia edetä lohkostaan jatkopeleihin.
Suomi pelaa samassa alkulohkossa yhdessä USA:n, Turkin, Ukrainan, Uuden-Seelannin sekä Dominikaanisen tasavallan kanssa. Lohko on kova, kuten MM-kisoissa aina, mutta Möttölä pitää Suomen mahdollisuuksia selvitä eteenpäin hyvinä.
– Jatkomahdollisuudet on. Viisi ottelua, kuusi joukkuetta joista neljä menee jatkoon, niin meillä erinomaiset mahdollisuudet. EM-kisoissa vain kolme pääsee jatkoon, Möttölä muistuttaa.
– Ensimmäisestä pelistä alkaen lähdemme taistelemaan päivä kerrallaan voitoista. Turkki on tuttu vastus ja pari muuta, joita vastaan olemme pelanneet vuosia sitten, legenda pohtii SuomiKoris-sivustolle.
Suomen kisat alkavat herkullisimmalla mahdollisella ottelulla, kun vastaan asettuu USA:n tähtisikermä. USA oli myös Möttölän toivelistalla ykkösenä.
– Erinomaista kohdata USA heti alkuun. USA oli mieluisin vaihtoehto ykköskorista. Ainakin saamme tv-katsojia ja jokainen pääsee mittaamaan taitojaan huippuatleetteja vastaan, Möttölä miettii.
Jesse Happonen
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu