Karhu-luotsi yllättyi tuoreesta vahvistuksesta: ”En edes voinut kuvitella, että hän Suomeen palaisi”
Kauhajoen Karhu kiinnitti kovan nimen joukkueeseensa, kun toissakaudella vahvoja otteita KTP:n riveissä esittänyt Devonne Giles kirjoitti nimensä sopimuspaperiin. Gilesiä KTP:ssa valmentanut Sami Toiviainen oli itsekin yllättynyt, että sai houkuteltua Gilesin riveihinsä.
Gilesin perässä oli useampikin Korisliigan seura, joten Toiviainen oli syystäkin tyytyväinen saatuaan Gilesin joukkueeseensa.
– Aivan mahtavaa saada tuttu iso mies Karhuun. Toissa kaudella Devonne oli ehdottomasti yksi sarjan parhaista isoista miehistä, jonka kanssa pelasimme finaaleissa Bisonsia vastaan, Toiviainen hehkuttaa Karhun sivuilla.
– Devonne on ollut tietenkin listoillani koko ajan, mutta en edes voinut kuvitella, että hän Suomeen palaisi. Devonne otti itse minuun yhteyttä viikko sitten ihan muissa asioissa. Käytyämme ne asiat läpi, aloimme puhumaan ensi kaudesta. Meiltä puuttui edelleen iso mies ja siinä Devonne sitten ilmaisi mahdollisesti olevansa kiinnostunut paluusta valmennukseeni ja Kauhajoelle tuloon.
– Asiat loksahtivat paikoilleen ja olen todella tyytyväinen saadessani hänet joukkueeseemme. Korinaluspelote meiltä nyt löytyy, joten tästä on hienoa jatkaa treenamista kohti tulevaa liigakautta, Toiviainen kertoo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätyssiirto: Karhu Basket värväsi huippunimen ensi kaudeksi
- Euroliigan supertähti palaa takaisin NBA:han – tässä uusi seura!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers