KTP kiinnitti viimeisen vahvistuksensa – joukkue on valmis
KTP-Basketin ensi kauden joukkue on valmis, kun viimeisenä, mutta tärkeänä lenkkinä joukkueeseen liittyy 203-senttinen korinaluspelaaja Nyika Williams.
27-vuotiaan Williamsin kotimaa on 100 000 asukkaan Saint Vincent ja Grenadiinit, joten Karibian rannat vaihtuvat nyt hieman erilaiseen merikaupunkiin.
Nyika Williams asui 17-vuotiaaksi asti kotisaarensa Saint Vincentin pääkaupungissa Kingstownissa. Yhdessä veljensä kanssa Williams siirtyi lukioon New Yorkiin. Jalkapalloa, rugbya ja krikettiä kotisaarellaan pelannut Williams oli toki harrastanut katukoristakin, mutta varsinaiset koripallo-oppinsa hän sai Yhdysvalloissa. Matka jatkui Bartonin yliopistoon Kansasiin, josta koripalloilijana vielä noviisin urheilulliset kyvyt huomattiin ja hän siirtyi viimeiseksi kahdeksi vuodeksi Pacificin yliopistoon Kaliforniaan.
Pacific on kohtalaisen kova yliopisto, joka on päässyt NCAA-lopputurnaukseen yhdeksän kertaa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut Williamsin kahden vuoden aikana, mutta ensimmäisellä niistä joukkue selviytyi CIT-turnauksen loppuotteluun. Turnauksessa pelasi 16 parasta joukkuetta, jotka eivät selviytyneet NCAA 1 -lopputurnaukseen. Ensimmäisellä Pacificin kaudellaan, 2010-11, Williams aloitti kaikki ottelut vaihdosta, mutta kehitys oli hurjaa ja toisella kaudella sentteri vakiinnutti jo aloitusviisikon paikkansa. Peliaikaa kertyi silti alle puolet otteluista ja kauden tilastoiksi kirjattiin lukemat 8,1/4,4.
Williams sai sopimuksen heti seuraavalla kaudella (2011-12) Takamatsu Five Arrowsista, Japanin kakkossarjasta, eli samaisesta sarjasta missä esimerkiksi Devonne Giles pelasi kuluneella kaudella. Michael Nunnallylla voi epäillä olevan Williamsin siirron kanssa tekemistä, sillä Nunnally valmistui samasta yliopistosta vuotta aikaisemmin ja edusti jo Takamatsua. Nunnallyn kausi jäi kuitenkin lopulta kesken ja mies pelasi loppukauden Loimaan Bisonsin riveissä. Mutta Williamsille peliaikaa siunaantui keskimäärin 23 minuuttia ja hän kiitti vastuusta sarjan heittopussijoukkueessa (2-50) tilastoilla 13,2/8,1.
Pikainen, ja uran toistaiseksi ainut visiitti Eurooppaan ja Ranskan kolmossarjaan kesti vain hetken, kunnes Williams siirtyi takaisin Japanin BJ-liigaan, tosin tällä kertaa Gunma Crane Thundersin paitaan. Alkukauden statsit olivat 9,5/6,7 ja loppukausi kului syystä tai toisesta saman sarjan Saitama Broncosin joukkueessa. Broncosissa vastuu lähenteli jo 30 minuuttia per ottelu ja pisteitä syntyi keskiarvolla 13,5. Komein lukema löytyy kuitenkin levypallosarakkeesta: 12,3. Kaudeksi 2013-14 Williams siirtyi Tunisiaan JS Karounin riveihin. Saldona sarjan levypallokuninkuus, miehen omien sanojen mukaan mainettaan kovemmassa sarjassa.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut