Korikobrien tuore vahvistus uhkuu näyttöhaluja: ”Viime kausi meni totaalisesti pieleen”
Kuva: Juha Tamminen
Korikobrat vahvisti rivejään, kun Pyry Rainamaa liittyi lapualaisjoukkueen riveihin. Rainamaan viime kausi meni ohi loukkaantumisen takia, joten mies lähtee kauteen intoa uhkuen.
Rainamaan mukaan siirto Korihaihin oli helppo.
– Viime kausi Korihaissa meni totaalisesti pieleen loukkaantumisten kanssa. Yritin tulla peleihin liian ennen ja siitä oli seurauksena koko loppukevään missaaminen. Operoinnin jälkeen kaikki on nyt kunnossa ja itselläni on kova halu treenata ja pelata ehjä kausi Korisliigassa. Nenad on entuudestaan tuttu samoin kuin lähes kaikki Kobrien kotimaiset pelaajat, joten Lapualle oli helppo lähteä, Rainamaa kertoo Korikobrien sivuilla.
Myös päävalmentaja Nenad Stefanovic on tyytyväinen uuteen sopimukseen.
– Olen valmentanut Pyryä aikaisemminkin ja olen erittäin iloinen, että Pyry teki sopimuksen Lapualle. Pyry on erittäin monipuolinen pelaaja, joka voi hyödyttää joukkuetta usealla eri tavalla. Meillä on nyt 10 pelaajasopimusta kasassa ja amerikkalaispelaajat sekä Givi saapuvat Lapualla viikonlopun aikana, joten ensi viikolla saamme täyden höyryn päälle, tuumii päävalmentaja Stefanovic
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa