Petteri Koponen: ”Päätä ei kannata pistää pensaaseen”

Susijengin MM-taival päättyi harmittavasti, kun joukkue hävisi ratkaisevassa ottelussa Uudelle-Seelannille torstai-iltana. Petteri Koposella oli ratkaisun avaimet käsissään, mutta epäonnistui voittoheittoyrityksessään. Koponen oli luonnollisesti harmissaan ottelun jälkeen.
– Tuntuu kuin olisin pettänyt joukkuekaverit ja fanit ja se on tässä päällimmäisenä fiiliksenä. Olemme olleet tässä monta vuotta ja totta kai olisimme halunneet jatkoon ja kuten kaikki varmaan näkivät, niin otti tosi paljon päähän.
– Itseäni harmittaa se eniten, ettei tänään ollut sellaista energiaa, että olisin pystynyt auttamaan joukkuetta niin paljon kuin muissa peleissä. Onneksi oli muitakin jätkiä jotka toivat meidät peliin ja pystyimme taistelemaan voitosta. Tällaista se urheilu on välillä. Heitto sisään ja heitto ulos. Ja nyt tämä turnaus päättyi tähän. En silti sano, että päätä kannattaa pistää pensaaseen. Viime EM-kisoissa otimme pari tiukkaa voittoa, mutta nyt hävisimme, Koponen harmitteli ottelun jälkeen.
Koposella oli mahdollisuus ratkaista ottelu myös Turkkia vastaan, mutta silloinkin viimeinen silaus puuttui.
– Totta kai se harmittaa, mutta eilisellä ei ollut loppujen lopuksi mitään väliä, sillä tänään olisi pitänyt joka tapauksessa voittaa. Olen heittänyt urani aikana voittoheittoja sisään ja voittoheittoja ohi. Totta kai nyt on huono fiilis ja sitä tulee varmaan kelattua aika pitkään. On paljon kovempiakin jätkiä, jotka ovat heittäneet heittoja ohi, Koponen totesi.
Salttu Forsström
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin