Odotetut joukkueet selvittivät ensimmäisenä tiensä välieriin
Kuva: Getty Images
Koripallon MM-kisoissa pelattiin ensimmäiset puolivälierät tiistaina. Neljän parhaan joukkueen selvittivät tiensä odotetusti Liettua ja USA.
Suomen dramaattisten vaiheiden jälkeen kaatanut Turkki taisteli Liettuaa vastaan kolmen neljänneksen ajan, mutta lopulta Liettua oli ottelussa vahvempi 74-61. Renaldas Seibutis oli hurjassa heittovireessä upottamalla kovalla prosentilla 19 pistettä. Ison korren kantoi kekoon myös Jonas Valanciunas, joka nosti 12 pistettä ja otti 13 levypalloa. Turkin paras pistemies oli 13 pistettä tehnyt Kerem Gönlüm.
Toisessa ottelussa USA ei antanut mahdollisuuksia Slovenialle, vaan eteni finaaliin selvällä 119-76–voitolla. USA onnistui laajalla rintamalla, sillä kaikki pääsivät pisteille ja peräti kuusi ylsi kaksinumeroisiin. Klay Thompson heitti kovalla prosentilla 20 pistettä, mutta Antony Davis mylläsi molemmissa päissä 13 pisteellä, 11 levypallolla ja kolmella blokilla. Slovenialta Dragicin veljekset Goran (13) ja Zoran (12) ylsivät kovimpiin pistemääriin.
USA ja Liettua kohtaavat toisensa välierissä. Toiset puolivälierät pelataan keskiviikkona, kun Serbia ja Brasilia iskevät yhteen ja EM-finaalin uusinnassa isäntämaa Espanja kohtaa Ranskan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Lauri Markkaselle synkkä tappio
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- Lauri Markkanen taas sivussa – syy erikoinen
- Susijengin pelaajan seuralla menee Euroliigassa lujaa
- Lauri Markkasen Utah on varjojen mailla
- Tuomas Iisalolla näyttää vain entistä pahemmalta
- Lauri Markkasella surkea paluu
- Tuomas Iisalo alkaa olla pahoissa ongelmissa
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- Lauri Markkanen taas sivussa – syy erikoinen
- Tuomas Iisalo alkaa olla pahoissa ongelmissa
- Tuomas Iisalolla näyttää vain entistä pahemmalta
- Lauri Markkasella surkea paluu
- Lauri Markkasen Utah on varjojen mailla
- Susijengin pelaajan seuralla menee Euroliigassa lujaa
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Lauri Markkaselle synkkä tappio