Tappio huippujoukkueelle kismitti Bisonsia: ”Kaikki uskoivat tosissaan voittoon”
Kuva: Juha Tamminen
Bisons pisti UNICS Kazanin todella koville toisessa VTB-liigan ottelussaan. Bisons hallitsi peliä pitkään, mutta Kazan osoittautui vahvemmaksi ratkaisevilla hetkillä. Niinpä avauspisteet jäivät vielä Bisonsin ulottumattomiin.
Bisons piinasi Kazania pitkään ja johti ottelua vielä pari minuuttia ennen loppua. Valitettavasti johto hukattiin menetyksistä syntyneisiin koreihin. Lopullisen eron UNICS pääsi viimeistelemään vapariviivalta Biisonien joukkuevirheiden täytyttyä.
– Meille tuli muutama menetys ja vähän heikompi heitonvalinta, joista tuon tason joukkue rokottaa varmasti, Bisons-valmentaja Joonas Iisalo summasi pelin ratkaisun Bisonsin sivuilla.
– Nyt sitten katsomme videolta, mitä voimme kehittää, hän lisäsi.
Tappio harmitti Biisonileirissä, mutta positiivisiakin asioita löytyi.
– Tällä hetkellä harmittaa, mutta on iso asia, että koko joukkuettamme harmittaa. Kaikki olisivat halunneet voittaa ja uskoivat tosissaan voittoon. Tämä oli neljäs virallinen pelimme tällä kaudella ja olemme menneet jokaisessa pelissä eteenpäin. Kehityskäyrä on ylöspäin, Iisalo kertoi.
Kuten ensimmäisessäkin pelissä, Bisonsin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla. Kuusi peluria ylsi jälleen kaksinumeroiseen pistesaaliiseen (Matti Nuutinen, Roope Ahonen, Will Harris, Aaron Johnson, Ian Hummer ja Travis Nelson).
– Meidän pitää aina onnistua joukkueena, näitä yksittäinen pelaaja ei voi voittaa vaan siihen tarvitaan koko joukkueen panosta. Kuten pistejakaumakin kertoo, onnistuimme joukkueena, eikä ketään voi nostaa muun joukkueen yläpuolelle tai toisaalta laskea sen alapuolellekaan, Iisalo pohti.
Tappiosta on toivuttava nopeasti, sillä seuraava koitos odottaa jo Krasnoyarskin kaupungissa. Ottelu paikallista Eniseytä vastaan pelataan Suomen aikaa jo klo 14:10.
– Keskiviikkona jahtaamme ensimmäistä VTB-voittoamme, Iisalo päätti itsevarmuutta uhkuen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Jättisiirto: Supertähden kotiinpaluu tuo itäiseen konferenssiin viihdettä
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- NBA-tähti on skandaalin kourissa
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- Tuomas Iisalon joukkueen tähtitakamies kaupattiin viimeinkin
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Miikka Muurisen NBA-tulevaisuus – näin asiantuntijat arvioivat
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- Virolaispelaaja varattiin NBA:han
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- New York Knicks tekemässä kovan ratkaisun
- Awak Kuierilla ei riittänyt