Roope Ahonen hakee avausvoittoa VTB-liigasta: ”Teemme kaikkemme”
Kuva: Juha Tamminen
Bisons jatkaa tiukkaa ottelutahtiaan sunnuntaina, kun se pelaa ensimmäisen kotipelinsä VTB-liigassa. Bisonsin takamies Roope Ahonen on huomannut jo VTB-liigan kovuuden, mutta lähtee luottavaisena ensimmäiseen kotiotteluun.
VTB-liigaa pidetään yhtenä Euroopan kovimmista ja Ahonen on kolmen pelin jälkeen humannut jo
– VTB-liiga on äärettömän kova ja heti ensimmäiseen peliin tuli TsSKA vastaan. Pienistäkin virheistä sai heti maksaa. Siinä oli sellainen ero verrattuna Korisliigaan, että Korisliigassa virheistä voi vielä selvitä ilman takaiskua, mutta tuolla rankaistaan heti. TsSKA-ottelu oli aikamoinen muistutus siitä, että virheet pitää pystyä minimoimaan, Ahonen kertoo SuomiKoriksen haastattelussa.
Biisonit hävisi avausottelussaan TsSKA:lle, toisessa se pisti tiukasti kampoihin UNICS Kazanille ja kolmannessa ottelussa Jenisei oli liian kova.
– Toinen peli oli meiltä sitten jo paljon parempaa ja taistelimme voitosta loppuun saakka. Kolmannessa pelissä sitten teimme jälleen samoja virheitä kuin ensimmäisessä ja niistä rangaistiin taas.
Ahosen mukaan pitkän vieraspelikiertueen aikana joukkueen henki tiivistyi entisestään tappioista huolimatta.
– Meillä oli kyllä huumori ylhäällä ja joukkue hitsautui ja kasvoi matkan aikana yhteen. Ei kukaan istunut yksikseen huoneessa ja touhunnut omiaan, vaan kaikki olivat yhdessä. Tällaiset matkat ovat joukkuehengen kannalta erittäin tärkeitä ja vaikka hävisimmekin, niin henki säilyi koko ajan korkealla.
Bisonsilla on menossa tiukka pelitahti ja seuraavaksi joukkue on tulossa sunnuntaina, kun Loimaalle saapuu Tsmoki-Minsk.
– Meidän täytyy kehittyä pelien kautta, sillä treenaamiseen ei jää hirveästi aikaa. Olemme käyneet paljon videoita läpi ja jokaisen täytyy henkilökohtaisesti käydä asiat läpi ja pelata paremmin, korjata asiat sekä parantaa. Sunnuntaina meillä on ensimmäinen kotipeli edessä ja pelaamme tietenkin voitosta. Teemme kaikkemme, että se avausvoitto sunnuntaina tulee, Ahonen korostaa.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Jättisiirto: Supertähden kotiinpaluu tuo itäiseen konferenssiin viihdettä
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- NBA-tähti on skandaalin kourissa
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- Tuomas Iisalon joukkueen tähtitakamies kaupattiin viimeinkin
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Miikka Muurisen NBA-tulevaisuus – näin asiantuntijat arvioivat
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Virolaispelaaja varattiin NBA:han
- New York Knicks tekemässä kovan ratkaisun