Pyrintö hakee revanssia Namika Lahdesta: ”On pystyttävä nollaamaan negatiivinen tunnetila”

Tampereen Pyrintö ja Namika Lahti kohtasivat perjantaina Lahdessa, jossa kotijoukkue oli vahvempi korein 77-63. Pyrintö pääsee hakemaan revanssia heti seuraavana päivänä, kun joukkueet iskevät yhteen uudestaan Pyynikillä.
Päävalmentaja Pieti Poikolan mukaan perjantaisessa kohtaamisessa Namika sai Pyrinnön turhautumaan.
– Eilinen ottelu oli hyvä oppitunti asioiden oikeasta tekemisestä ja niiden tekemättä jättämisestä. Pelasimme periaatteessa hyvällä energialla ja hyvällä hengellä myös. Emme kuitenkaan toteuttaneet kummassakaan päässä asioita oikein ja Lahti kapitalisoi hienosti etenkin meidän puolustusvirheitä. Kun tunnetila oli hyvä, mutta silti vastustaja rankaisi, seurauksena oli turhautuminen ja aloimme kanavoida energiaa vääriin asioihin, Poikola pui Pyrinnön sivuilla.
Poikola toivookin omiltaan tasonnostoa lauantain kohtaamiseen.
– Nyt meillä on videopalaveri eilisestä pelistä ja käymme läpi pelaamisemme toteutusta molemmissa päissä kenttää. Joukkueellamme on mahdollisuus näyttää, kuinka hyvin se pystyy omaksumaan asioita. Tällainen back-to-back peli on mitä loistavin kasvun paikka. On pystyttävä oppimaan pelillisesti asioita, mutta on myös pystyttävä nollaamaan eilinen negatiivinen tunnetila ja aloitettava taas nollasta. Mutta edelleen on pelattava kovalla tunteella.
– Vielä täytyy sanoa puolustuksen sana meidän pelaajille. Lahti on jälleen kasannut erittäin hyvän ja tasapainoisen ryhmän, jossa pelaajat tietävät roolinsa. Jos pystymme parantamaan tasoamme, luvassa on hyvä koripallo-ottelu ja tiukka kamppailu voitosta!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui