Vajaamiehiselle Hongalle tappio Salossa: ”Lähtökohtiin nähden pelattiin ihan hyvä matsi”
Tapiolan Honka joutui antamaan lauantain Korisliigaottelussa isäntäjoukkue Salon Vilppaalle liikaa tasoitusta. Etukäteen oli tiedossa Anton Odabasin ja Ronnie Clarkin puuttuminen espoolaisten riveissä, mutta ottelun alla varmistui myös, että Korisliigan tehopelaaja Ike Udanoh joutui jättämään pelin väliin pienen loukkaantumisen takia.
Hankalista lähtökohdista peliin lähteneen Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalo kiitteli joukkueensa taistelutahtoa.
– Kuten normaalia, pyrimme pelissä keskittymään omien vahvuuksien löytämiseen ja niiden korostamiseen. Ehkä entistä vähemmän mietimme tänään ennen peliä, mitä vastustaja tekee. 70 pisteellä on vaikea voittaa, mutta joukkue pelasi tänään kovaa ja jätti tänään kaiken kentälle, se on ainoa mitä voi pyytää. Puolustuksen aggressiivisuuden ja konservatiivisuuden suhteen pitää löytää sopiva balanssi. Tänään olimme alussa liian passiivisia, Iisalo kommentoi Hongan sivuilla.
Villematti Kopio oli kohtuullisen tyytyväinen omaan ja joukkueen peliin, mutta tappio oli silti pettymys.
– Lähtökohtiin nähden pelattiin ihan hyvä matsi. Ottelun alussa antamamme kaula oli sitten lopulta ratkaiseva. Yritin itse olla Ronnien ja Iken poissaollessa aggressiivinen ja onnistuin siinä kohtuullisen hyvin (7 kohdistunutta virhettä), mutta en riittävästi, koska turpiin tuli 10 pisteellä, Kopio totesi.
Honka jatkaa pelejä tulevana keskiviikkona, jolloin kotikentällä Tapiolassa vastassa on lauantaina Tampereen Pyrinnön kaatanut Kouvot. Udanohin lauantain poissaoloa sekä hänen ja Clarkin pelikuntoa tuossa ottelussa päävalmentaja Iisalo kommentoi näin:
– Ike sai vielä tänään vammaansa hoitoa ja pieni toivo oli, että hän voisi pelata, mutta teimme lopulta päätöksen että on parempi että hän huilaa. Toivottavasti Ike nähdään keskiviikkona Kouvoja vastaan Ronnie Clarkin rinnalla kentällä, Iisalo pohdiskeli.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren