Kuusi maata hakee seuraavia koripallon MM-kisoja
FIBA on julkistanut kuusi hakijamaata vuoden 2019 ja 2023 MM-kisoihin. Kisaisännät päätetään ensi vuoden kesäkuussa.
Yhteensä kuusi maata on mukana tavoittelemassa sekä vuoden 2019 että 2023. Kiina, Filippiinit, Qatar, Turkki sekä Saksa, joko yksin tai yhdessä Ranskan kanssa, ovat kisojen hakijamaat.
FIBA tekee ratkaisunsa vuoden 2019 kisaisännästä 18-19.6.2015 pidettävässä kokouksessaan, jonka jälkeen se päättää myös joko vuoden 2023 isännän tai sitten että hakuprosessia jatketaan.
Vuoden 2019 kisat ovat ensimmäiset joissa mukana on 32 joukkuetta. Myös karsintajärjestelmä MM-kisoihin muuttuu, sillä enää ei jaeta villejä kortteja eikä olympiavoittaja saa automaattisesti kisapaikkaa. Myöskään maanosan mestaruuskisoista ei jaeta enää automaattisia paikkoja kisoihin.
Sen sijaan karsinnat käydään kahdessa osassa. Euroopasta karsintojen A-divisioonassa on mukana 32 joukkuetta, jotka jaetaan neljän joukkueen lohkoihin, joissa joukkueet pelaavat toisiaan vastaan kahdesti. Lohkon kolme parasta jatkavat toiselle kierrokselle ja huonoimmat mittelevät B-divisioonan parhaiden kanssa pääsystä A-divisioonaan seuraaviin karsintoihin.
Toisessa vaiheessa Euroopan joukkueet jaetaan neljään kuuden joukkueen lohkoon ja ensimmäisestä vaiheesta kerätyt pisteet keskinäisissä otteluissa jäävät voimaan. Joukkueet pelaavat kolmea uutta joukkuetta vastaan kahdesti, jonka jälkeen lohkojen kolme parasta maata selvittävät tiensä lopulta itse kisoihin.
Karsintojen kautta Euroopasta vuoden 2019 kisoissa nähdään siis yhteensä 12 maata. Pohjois-, Väli, ja Etelä-Amerikasta mukana on seitsemän maata, Aasiasta ja Oseaniasta niin ikään seitsemän ja viisi Afrikasta. Kisaisäntä luonnollisesti on automaattisesti mukana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- LeBron James rikkoi NBA-ennätyksen taas kerran
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin