Kouvot kellisti Biisonit: ”Olen erittäin ylpeä tästä meidän joukkueesta”
Kuva: Juha Tamminen
Kouvot tarjosi perjantai-illan Korisliigakierroksella mainiosti kannustaneelle kotiyleisölleen varsinaisen makupalan, kun vauhdikasta peliä tarjoillut kotijoukkue kukisti viime aikoina erinomaisessa vireessä olleen Bisonsin lopulta selvästi pistein 85-66 (38-32). Voitollaan Kouvot nousi kerta heitolla tasaisessa sarjataulukossa sijalta viisi peräti toiseksi.
Kouvojen kapteeni Ville Kaunisto pelasi ensimmäisen puoliajan ”tehoja säästellen” (5/1/1r), mutta näytti toisella puoliajalla (9/9/2r) todellisen taistelijan luonteensa juuri silloin kun ottelun voittajaa ratkaistiin. Kolmannella jaksolla huomasi selvästi, kun kouvolauman johtaja haistoi haavoittuneesta biisonista valuvan veren ja pelasi sen jälkeen todellisella villieläimen raivolla antaakseen vastustajalle lopullisen iskun.
– Hyvinhän me tänään esiinnyttiin, mutta ei voida sekuntiakaan ajatella, että työt on nyt tehty vaan nythän ne vasta alkaa. On aika raskasta useamman kerran kaudella aloittaa uusilla pelaajilla. Pelattiin itse tänään hyvin ja kyllähän se on tosiasia, että meillä on hyvä joukkue eli jos me pelataan hyvin, niin me pärjätään. Omaan tekemiseen keskittymisen pitää olla vahvaa ja luottaa siihen, että se riittää koviakin vastustajia vastaan, Kaunisto toteaa Kouvojen sivuilla.
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen oli ottelun tauottua luonnollisesti tyytyväinen suojattiensa otteisiin.
– Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen, on se, että me pystytään tekemään 85 pistettä 19 pallonmenetyksellä. Toinen asia on se kuinka Williamson (Andre) on tuonut meidän puolustukseen ryhtiä. Olen erittäin ylpeä tästä meidän joukkueesta. Me ollaan nyt oltu vasta kaksi viikkoa yhdessä ja me jatketaan tiiviisti harjoittelua seuraavien seitsemän viikon aikana jolloin meillä on vain kaksi vierasmatsia (Namika Lahti sekä yhdistetty Kauhajoki ja Lapua viikonloppu). Toivotaan tietysti, että päästään terveenä pudotuspeleihin sillä kaikki muistavat viime kaudelta, kun menetettiin Thondique (Gregg) juuri ennen pleijareita ja samalla joukkueen rakenne rikkoutui. Koko ajan on silmät auki, että tuodaan yleispelaaja vielä neljänneksi jenkiksi. Tämä on ainakin toiveena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?