Ranskan tähtisentteri jättämässä EM-kisat väliin – ”Se ei ole koskaan ollut etusijalla”
Kuva: Getty Images
Ranskan maajoukkueen ja Chicago Bullsin tähtisentteri Joakim Noahille on annettu tämän viikon loppuun saakka aikaa antaakseen vastauksensa osallistumisestaan ensi kesän EM-kisoihin. Näillä näkymin Noahia ei nähdä Susijengin kiusana.
Noah ei ole vielä antanut lopullista vastaustaan, mutta ranskalaiselle L’Equipelle antamassaan haastattelussa hän myöntää, etteivät kisat ole tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä.
– Pelaaminen Ranskalle on upea kokemus, niin kuin olen aina sanonut. Se ei ole kuitenkaan koskaan ollut etusijalla. Olen aina ollut hyvin rehellinen siitä, mutta jotkut pelaajat ja ihmiset eivät ymmärrä sitä, viime vuonna NBA:n parhaaksi puolustavaksi pelaajaksi valittu Noah toteaa.
– Urani on etusijalla. Ennen kuin teen päätökseni, minun täytyy puhua arvostamieni pelaajien kanssa. Tällä hetkellä minulla ei ole maajoukkueen joukkueenjohtajalle vastausta, Noah toteaa.
Ranskan päävalmentaja Vincent Colletin mukaan Noah ei pysty osallistumaan Rion olympialaisiin, mikäli ei ole mukana EM-kisoissa. Noahinkin puuttuessa Ranskalla on kova etukenttä, sillä pitkien miesten osastolta löytyvät muun muassa Rudy Gobert, Alexis Ajinca, Joffrey Lauvergne, Ali Traore sekä Florent Pietrus.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- LeBron James tyylitteli jatkoon
- Peräti 31 vuoden putki poikki Korisliigassa
- Nikola Jokicin kausi on ohi
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta