KTP Saloon ilman parasta pistemiestään
Kuva: Juha Tamminen
Kahden ottelun tappioputkeen ajautunut KTP-Basket elää juuri nyt vaikeita aikoja. Peli on ollut tukossa ja kahdesta viimeisestä ottelusta saldona on yhtä monta tappiota. Tilannetta ei helpota alkuunkaan, että joukkueen paras piste –ja levypallomies LaMonte Ulmer on toistaiseksi sivussa alaraajavamman takia.
Heti pudotuspeliviivan alapuolella majaileva Vilpas on vahvistanut rivejään. Takamies Darren Duncan (14,6/5,2s) ja laituri William Walker (16,8/7,7) ovat tuttuja jo kauden avausottelusta Kotkasta, mutta sittemmin punapaitoihin on liittynyt kaksi uutta Amerikan ihmettä. Ykköstykki Walker on kärsinyt olkapäävammasta, mutta pystyi urakoimaan jo keskiviikkona joukkueensa isoimmat minuutit.
Loukkaantuneen Juan Pattillon tilalle hankittu 206-senttinen Killian Larson on pelannut nyt kuusi ottelua (13,5/13,2). Vilpas on keskiarvoissa liigan toiseksi huonoin levypallojoukkuetta, mutta tilasto on tässä tapauksessa emävale. Larson oli viime kaudella NCAA1:n, eli jenkkien korkeimman yliopistosarjan levypallokuningas ja sama tahti on jatkunut Suomessakin. Kahdessa viime ottelussa järkäle on raapinut 16 ja 17 irtopalloa, mikä on omalta osaltaan nostanut salolaiset yli 40 levypallon joukkueeksi.
– Larson on kova sisäpelaaja, joka tuo myös tilaa Walkerille, kommentoi KTP-Basketin päävalmentaja Anton Mirolybov kotkalaisten sivuilla.
Valmentaja Mikko Tupamäen neljäs jenkkioptio on toissa pelissä debytoinut 195-senttinen Malik Story. Swingman nakutti heti 16 pistettä 50-prosentin kolmostarkkuudella, mutta voitolliseen Lahti-otteluun hän ei pukemaan päässyt. Joka tapauksessa kyseessä on ennen kaikkea heittäjä, joka on naputtanut kolmosensa niin yliopistouransa, kuin äskettäin runkosarjaan päättyneen Slovakian kautensa kohtalaisella 37 prosentin tarkkuudella.
– Story on hyvä heittäjä, vaikea sanoa vielä enempää. Story ei pelannut voitokkaassa Lahti-ottelussa, joten oma veikkaukseni on, ettei Salo vaihda voittavaa kokoonpanoaan. Mutta tämähän on vain arvailua, ”Ponttis” miettii.
LUE MYÖS:
- James Hardenille iso merkkipaalu
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse