Korisliigassa kotivoittojen ilta
Kuva: Juha Tamminen
Korisliigassa pelattiin perjantaina neljä ottelua, jota kaikki päättyivät kotijoukkueen voittoon. Pistemääräänsä kasvattivat KTP, Pyrintö, Kouvot ja Seagulls.
Kotkassa sarjajohtaja KTP kukisti putoamista vastaan tappelevan Lapuan Korikobrat lähes tasatahtiin loppuun asti edenneessä kamppailussa lukemin 91-86. Kotijoukkueen ja samalla koko ottelun tehokkain oli Jukka Matinen 25 pisteellä. Häntä säesti hyvin jenkkitakamies Brandon Jeffersson 22 pisteellä. Lapualaisten paras pistemies oli 24 pisteellä Chris Braswell.
Tampereen Pyrintö murskasi Pyynikillä sarjakolmosen Kauhajoen Karhun peräti 94-56. Peli ratkesi lopullisesti kolmannella neljänneksellä, jonka kotijoukkue vei nimiinsä 22 pisteen erolla. Pahiten Karhua kuritti 24 pistettä heittänyt Bryan Hopkins. Muuten Pyrinnön tehot jakautuivat tasaisesti neljän pelaajan yltäessä kaksinumeroisiin lukemiin. Karhun Gregory Mangano heitti 24 pistettä.
Keskikastin kohtaamisessa sarjavitonen Kouvot kukisti sarjan seitsemännen Namika Lahden 96-75. Tampereen ottelun tavoin myös Kouvolassa ratkaisu tapahtui kolmannella neljänneksellä, jonka Kouvot vei nimiinsä 33-19 kasvattaen eron 20 pisteeseen. Kouvojen tehomies oli 22 pisteen Andre Williamsson. Lahden tehokkain oli puolestaan Ryan Wright 26 pisteellä.
Puolituntia muita pelejä myöhemmin alkaneessa ottelussa Töölön Kisahallissa kotijoukkue Seagulls puristi Salon Vilppaasta voiton lukemin 75-60. Seagullsin parhaat pistemiehet olivat 21 pistettä heittäneet Deremy Geiger ja Melsahn Basabe. Vilppaan tehokkain oli puolestaan Malik Story 22 pisteellä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”