KySa: Pommi kytee Korisliigassa – KTP-pelaajan lisenssi jäänyt maksamatta?
Kuva: Juha Tamminen
Kymen Sanomat uutisoi sivuillaan, että KTP:n Jukka Matisen lisenssiä ei mahdollisesti ole tämän kauden osalta maksettu. Se tarkoittaisi sitä, että KTP voidaan tuomita hävinneeksi ottelut joissa Matinen on ollut mukana viimeisen 30 päivän aikana.
Matinen oli sivussa alkukauden ajan ja palasi kentille helmikuun lopussa. Jos hänen lisenssiään ei ole kuitenkaan asianmukaisesti hoidettu, saatetaan KTP tuomita hävinneeksi ottelunsa. KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindströmin mukaan tällainen lapsus on saattanut joukkueella käydä.
- Tämä on toistaiseksi vain huhu, mutta mitä todennäköisimmin näin on päässyt käymään, Lindström valottaa Kymen Sanomien sivuilla.
Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja Tom Westerholm on toistaiseksi vaitonainen tilanteesta.
- En halua kommentoida, koska tämä asia on keskeneräinen. Sen verran voin sanoa, että edustuskelpoisuutta katsotaan 30 päivää taaksepäin, Westerholm paljastaa lehden sivuilla.
Westerholmin mukaan Koripalloliitolla ei ole järjestelmää, joka huomaisi puuttuvan lisenssimaksun.
- Lisenssin ostaminen on pelaajan ja näin korkean sarjatason ollessa kyseessä varmaankin seuran vastuulla. Meillä ei ole järjestelmää, joka valvoisi, että kaikki maksut on maksettu.
Mikäli Matinen katsotaan edustuskelvottomaksi, saattaa KTP menettää viimeisen 30 päivän aikana hankkimansa pisteet. Tässä tapauksessa kotkalaisilta mitätöitäisiin kuusi voittoa ja se putoaisi sarjassa viidenneksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että Kataja nousisi sarjakärkeen ja varmistaisi runkosarjan voiton voittaessaan päätöskierroksen ottelussa Kouvot.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nikola Jokicin kausi on ohi
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä