Jenkkilaituri Darryl Partin vahvistamaan Vilpasta
Kuva: Juha Tamminen
Vilpas solmi toisen merkittävän pelaajasopimuksen tällä viikolla. Juho Nenosen lisäksi seura teki avauksensa jenkkimarkkinoilla hankkimalla liigaryhmäänsä korintekovoimaa laiturin paikalle. 198-senttinen Darryl Partin saapuu Suomeen Tanskan pääsarjasta, jossa mies teki jäätävää jälkeä päättyneellä kaudella. 27-vuotias Partin voitti Tanskan korikuninkuuden komealla 27 pisteen keskiarvolla Kööpenhaminan SISU:n riveissä.
SISU selviytyi Partinin johdolla Canal Digital Ligaenin pudotuspeleihin sijalta seitsemän (10-17), mutta ensimmäisellä kierroksella tuleva mestari Horsens IC oli liian kova ja passitti pääkaupunkilaiset kesälomalle voitoin 3-0. Partinille kausi oli ensimmäinen vanhan mantereen puolella.
Partin aloitti yliopistouransa LaSallessa, mutta siirtyi kahden kauden jälkeen Boston Universityn paitaan. Seniorikaudellaan 2011-2012 Partin oli oman konferenssinsa kakkostykki huimalla 19.6 pisteen keskiarvolla ja hänet valittiin America East konferenssin vuoden pelaajaksi.
Itärannikon yliopistomaailmasta laitahyökkääjä siirtyi NBA:n kehitysliigaan Fort Wayne Mad Antsin joukkueeseen ja sieltä tie vei viime kaudella Eurooppaan ja Tanskan pääsarjaan. SISU:n riveissä syntyi 27 pisteen ohella tehot 5.4 levypalloa, 1.6 syöttöä ja 2.2 riistoa per peli. Heittotarkkuuteen ei jäänyt valitettavaa – kakkoset upposivat 58.5%, kolmoset 39.1% ja vaparit 80.0%.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet