20-vuotiaat voittoon Romaniasta

Suomen 20-vuotiaat miehet ottivat toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa suomalaisten jyrän alle jäi Romania. Suomi juoksi ensimmäisen viiden minuutin aikana taululle lukemat 20-6 ja jätti perävalot taakseen voittaen 89-64 (47-27).
Suomi riisui Romanian aseistaan sinipaitojen tavaramerkkinä tunnetulla susipuolustuksella, joka pakotti vastustajan 28 menetykseen, kun taas toisessa päässä Suomi piti pallosta huolta vain 12 menetyksen arvoisesti. Apuvalmentajakaksikko Petri Virtanen ja Juha Sten olivat tehneet selvästi pitkän iltapuhteen skouttauksen kanssa, kun romanialaisilla oli jatkuvasti ongelmia toteuttaa omaa peliään.
– Tulimme peliin hyvällä energialla ja otimme homman hanskaan heti alussa. Pelasimme kypsästi, vaikka vastustaja pelasi paljon paikkapuolustusta ja saimme onnistumisia molemmissa päissä kenttää, päävalmentaja Anton Mirolybov kommentoi.
Suomen pelinjohtaja Tuomas Hirvonen (3/2/7 syöttöä/4 riistoa) keräsi 24 minuutissa plusmiinus-tilastokseen erinomaisen +31. Okko Järvi (13/2) taas toi hurjan määrän energiaa kentälle. Pistenikkareina kunnostautuivat myös Shawn Hopkins (14/2), Alexander Madsen (14/5), Anton Odabasi (12/6) ja Joonas Tahvanainen (10/2).
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA-finaalien suursuosikki otti vahingon takaisin
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia