Susijengin kolmostykki luottavaisena Belgia-otteluihin: ”Olemme hyvässä vaiheessa”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen koripallomaajoukkue jatkaa harjoitusotteluitaan perjantaina ja lauantaina, kun se kohtaa vieraskentällä Belgian. Molemmat joukkueet ovat esiintyneet varsin pirteästi ensimmäisissä harjoitusotteluissaan.
Suomi aloitti harjoitusottelut kaatamalla Tampereella hallitsevan Euroopan mestari Ranskan ja sen jälkeen pelasi tasaisen pelin EM-kakkosta Liettuaa vastaan.
– Olemme hyvässä vaiheessa. Olemme saaneet peleissä vähän systeemejä jokaisen päähän, Susijengin tehokkain pelaaja kahdessa edellisottelussa ollut Sasu Salin kertoo SuomiKoris-sivustolle.
Salin valottaa, että Henrik Dettmann on luottanut valmistautumisessa tuttuun ja turvalliseen.
– Aika samalla konseptilla ”Henkka” on vetänyt. Uudet jätkät vaativat vähän aikaa, että oppivat uusia juttuja.
Belgia on pelannut kolme harjoitusottelua voittaen Hollannin ja Kreikan sekä hävisi niukasti Espanjalle. Salin tiedostaa vastustajan kovuuden.
– Voitti Kreikan ja hävisi Espanjalle kolme pinnaa. Siellä on muutama Espanjan sarjasta tuttu pelaaja. Atleettinen joukkue ja juoksee kenttää. Voi olla meille match-upina hyvä vastus.
– Emme olleet ennen Ranska-peliä käyneet läpi vastustajaa yhtään. Siinä katsottiin, missä meidän joukkue menee. Liettua-pelissä pystyimme vähän hakemaan enemmän hyökkäyspään juttuja. Puolustuksen systeemi on jokaisella niin hyvin mielessä, että sitä ei tarvitse niin tarkkaan käydä läpi, Salin heittää.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan