Korisliigakonkari lopettaa uransa: ”Lääkäri suositteli, ettei kannattaisi enää jatkaa”
Yhteensä 340 ottelua Korisliigassa pelannut Ilkka Vuori on päättänyt lopettaa uransa. Vuori kertoo päätöksestään Radio Voiman haastattelussa.
Riihimäen Kolmoskorin kasvatti pelasi Korisliigassa yhteensä 10 kauden ajan joista kahdeksan kului Lahden Namikan riveissä ja kaksi kautta vierähti Kauhajoella. Hän oli voittamassa Namikan paidassa Suomen mestaruutta kaudella 2008-09 sekä kahta hopeamitalia 2006-07 ja 2003-04. Lisäksi hänet valittiin vuoden puolustajapelaajaksi kaudella 2006-07.
– Ei tule jatkumaan, Vuori totesi radiokanavan haastattelussa kysymykseen jatkuuko ura vielä.
Vuori on kärsinyt uransa aikana polvivammoista ja ne olivat osasyy myös hänen lopettamispäätökseen.
– Tähystyksessä kun olin keväällä, niin selvisi, että polven rustopinta on sen verran huonossa kunnossa, että lääkäri suositteli, ettei kannattaisi enää jatkaa. Se voi mennä siitä pahemmaksi ja jos niin käy, niin sitten aletaan puhumaan jo tekonivelistä. Se ei oikein houkuttele se vaihtoehto, Vuori valotti.
Vuoren haastattelu on kuultavissa täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan