Kataja tyytyväinen ulkomaalaisnelikkoonsa – ”Nämä neljä pelaajaa täydentävät toisiaan”

Kataja joutui vaihtamaan ulkomaalaisvahvistustaan juuri kauden alla, kun Nathan Healy ei ollut Katajalle kaivatunlainen pelaaja ja korvaaja löytyi kokeneesta Lamayn Wilsonista. Kataja-luotsi Jukka Toijalan mukaan paketti on nyt hyvin kasassa.
Wilsonin lisäksi joukkueen ulkomaalaisvahvistuksia ovat Thomas Scrubb, Trevis Simpson sekä Carson Desrosiers. Toijala on nykynelikkoon tyytyväinen.
– Lyhyellä preseasonilla katsoimme kasaan joukkueen, mutta jouduimme lopulta vaihtamaan yhden. Nyt nämä neljä pelaajaa täydentävät toisiaan. Meillä riittää nyt kokoa, heittouhkaa sekä puolustusosaamista. Saamme kaikista varmasti lisää irti, kun pääsemme harjoittelemaan enemmän, Toijala miettii SuomiKoris-sivustolle.
Toijala palasi täksi kaudeksi Katajan peräsimeen yhden välivuoden jälkeen. Välivuoden aikana Pekka Salminen johdatti Katajan mestariksi eikä Toijala ole lähtenyt liikaa muuttamaan hyväksi havaittua konseptia, vaan tuo omat lisämausteensa joukkueen pelaamiseen hiljalleen kauden edetessä.
– Toivottavasti omat jutut näkyvät jatkossa enemmän, mutta nyt olemme menneet aika lailla vanhoilla hyvillä pohjilla eikä ole ollut tarkoituskaan ajaa liikaa uusia asioita vielä sisään. Tutustumme vielä toisiimme ja pelaajiin. Ideoita on, mutta olisi kovin typerää lähteä tuomaan täysin uutta viime vuonna menestystä tuoneeseen tapaan. Pikkuasioita tulee varmasti myöhemmin entistä enemmän mukaan, Toijala toteaa.
Katajan seuraava ottelu on sunnuntaina, kun se isännöi KTP:tä.
Salttu Forsström
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio