Bisonsin ongelmat jatkuvat – jälleen avainpelaajan loukkaantuminen

Bisonsin taival pudotuspeleissä on ollut vastoinkäymisten saattelema. Ensin Josh Sparksin viisumivaikeudet pitivät hänet loppukauden sivussa, sitten kapteeni Tuukka Kotti loukkaantui ensimmäisessä puolivälieräottelussa ja on sivussa ainakin puolivälierät ja viimeisimmässä kohtaamisessa Paul Hill loukkaantui.

Keskiviikon Pyrintö-ottelussa kolmannella neljänneksellä nähtiin jälleen ikävä loukkaantuminen. Hill lahosi kulmatilanteessa kentän pintaan ja hän raahautui tuskaisesti sivurajan toiselle puolelle. Hill jouduttiin taluttamaan kahden miehen voimin pukusuojiin, sillä hän ei voinut astua lainkaan toisella jalallaan. Bisons ei kerro sivuillaan tarkemmin Hillin vamman vakavuudesta.

Hill on tilastoinut pudotuspelien aikana keskimäärin 14,0 pistettä, ottanut 3,3 levypalloa ja antanut 3,3 korisyöttöä.

Itse ottelussa Bisons aloitti hyvin Pyrintöä vastaan, mutta tamperelaiset repäisivät toisella neljänneksellä eikä Bisons päässyt enää kintereille. Pyrintö vei pelin nimiinsä 91-78 (52-37).

– Olen tietysti pettynyt. Pyrinnön toisen jakson runi oli meille tänään yksinkertaisesti liikaa. Siitä huolimatta taistelimme, olemme valmiita torstaina ja odotan että otamme silloin kotivoiton, Greg Gibson totesi Bisonsin kotisivuilla.

 


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.