KTP:lle mielenkiintoinen paluumuuttaja – “Hienoa saada uusvanha kotkalainen mukaan”
Kuva: Juha Tamminen
KTP-Basket vahvistuu mielenkiintoisella paluumuuttajalla. Jo kausilla 2008-09 ja 2009-10 Korisliigan ilmapiiriä haistellut Manuel Barnes,24, palaa Kotkaan viiden Yhdysvalloissa vietetyn vuoden jälkeen.
Suomen ja Ranskan passit omaava Barnes debytoi Korisliigassa 16-vuotiaana kaudella 2008-09 yhteensä vajaan seitsemän minuutin verran. Seuraavalla kaudella KTP:n päävalmentajaksi palasi Ray Ailus, joka aloittaa nyt jo kolmannen pestinsä Kotkassa. 17-vuotias Barnes sai Ailukselta hajaminuutteja ja nuorukainen kirjautti pistekeskiarvokseen 1,4 pistettä. Nyt 24-vuotiaana Barneksella on valmiudet ottaa itselleen huomattavasti isompi ruutu.
– Kaikki minuutit ansaitaan. Kenellekään niitä ei luvata ja harjoitusotteluiden jälkeen roolit alkavat vasta selkeytyä. Mutta olen erittäin iloinen Manun paluusta Kotkaan, Ailus sanoo KTP:n sivuilla.
Nelospaikalla viihtyvä Barnes pelasi Yhdysvalloissa kaikkiaan kolmessa eri opinahjossa. Viimeiset kaksi kautta vierähtivät Bakerin Yliopistossa, Kansasissa. Baker Wildcats pelaa NAIA-yliopistosarjaa, joka on Ailuksen mukaan verrattavissa tutumman NCAA:n kakkossarjaan. Tammikuussa päättyneellä seniorikaudella Barnes aloitti kaikki 19 pelaamaansa ottelua ja oli joukkueensa toiseksi paras pistemies (9,5).
– Olen nähnyt pelejä videolta ja Manu on kyllä fyysisesti tullut aikuisen kokoiseksi. Vahva pelaaja, jolla on omien sanojensa mukaan nykyään myös hyvä kolmonen, Ailus kertoo.
Tilastoista löytyy tukea Barnesin väitteille. 2013-14, eli niin sanotulla junior-kaudella Barnes kokeili keskimäärin kerran ottelussa kolmostaan ja osui 37-prosenttisesti. Senior-kaudellaan Barnes laittoi palloa ilmaan jo 3,5 kertaa ottelua kohti komealla 44,1 prosentin tarkkuudella.
– Manu pelaa hyvällä itseluottamuksella ja se on pelaajalle tärkeä ominaisuus. Hienoa saada uusvanha kotkalainen mukaan, päävalmentaja iloitsee.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet