Katukoris ihastutti Helsingissä – ”Ohikulkijatkin pysähtyivät ihmettelemään!”
Eezy Basket -katukoristurnaus Helsingin Mäntymäen kentällä saatiin sunnuntaina päätökseen aurinkoisissa tunnelmissa – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.
Ammattilaispelaaja Samuel Haanpää toi turnaukseen A- ja B-poikien SAHA-joukkueet. SAHA Training on valmennusyritys, missä Haanpää työskentelee.
– Turnauksessa oli alusta lähtien ja sateesta huolimatta todella hyvä meininki. Kaikki joukkueet tulivat paikalle, ja pelaajat selvästi nauttivat pelaamisesta lauantaina sateessakin, Haanpää kommentoi tiedotteen mukaan.
– Mutta eivät voitot edes ole tässä tärkeintä, vaan se, että kundeilla on ollut kivaa ja päässeet pelaaman erilaisia vastustajia vastaan ja viettämään aikaa yhdessä.
Haanpää näkee Eezy Basketin kaltaisten tapahtumien vievän eteenpäin koko koriskulttuuria.
– On makea juttu, että tällaisia yhteisöllisiä juttuja järjestetään. Ja täällä myös kohtasivat sekä korisväki että vähemmän pelanneet. Ja ohikulkijatkin pysähtyivät ihmettelemään, että mitäs täällä tapahtuu, keskellä Helsinkiä, Haanpää kertoi.
Turnauksen mestarit ja muut sijoitukset saatiin ratkottua lähes 70 joukkueen kesken.
– Tunnelma on hieno ison urakan päätteeksi. Olemme saaneet paljon kiittävää palautetta ja totta kai myös kehitysehdotuksia. Näiden pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan entistä parempaa Eezy Basketia ensi vuodeksi, hehkutti laskutuspalvelu Eezyn toimitusjohtaja Titta Teittinen.
Yksi sunnuntain näytösottelun Team Valavuori – Team Not So Eezy seuratuimmista tähdistä oli epäilemättä Not So Eezyn Joonas ”Chewbacca” Suotamo.
Star Wars -elokuvassa viime vuonna debytoinut Suotamo pelasi nyt koripalloa ensi kertaa pitkään aikaan – hyvän asian eli hyväntekeväisyysturnauksen puolesta.
Suotamo ratkaisi ottelun viime hetken levypallolla ja donkilla sen jälkeen, kun Musta Barbaari oli yllättänyt vastustajan viskaamalla pallon kaukaa kohti koria alakautta!
– Viimeksi pelasin Perniössä EBT:n kanssa 1B-divaria 14 kuukautta sitten. Sen jälkeen lopetin vähin äänin, kun tiesin, että Tähtien sota on tulossa ulos samana vuonna. Halusin välttää riskejä ennen leffahommia, ettei vaikka mene polvi tai muuta.
Suotamo toteaa Star Wars -kokemuksen olleen ”sanoinkuvaamattoman hieno”. Ja mikä parasta, hommat leffamaailman huipulla saattavat hyvinkin jatkua.
– Jos en mokaa jotenkin, uskon, että hommat maailmalla jatkuvat. Tänäkin vuonna on kierretty maailmalla, ja kaikkeni teen, että olen tulevaisuudessa Disney- ja Lucas-filmeissä mukana, Suotamo paljasti.
LUE MYÖS:
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse
- Susijengi räväytti – ”Näitä hetkiä varten mä elän”
- Susijengi pesi kasvonsa – kova voitto
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Tuomas Iisalo napsii niitä pakkovoittoja
- Susijengi MM-karsinnoissa: Näin näet Suomi-Ranska-ottelun suorana
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Huhumylly kiihtyy! Lähteet: NBA:n mestariehdokas haluaa Lauri Markkasen
- HS: Näin Susijengin päävalmentaja reagoi Miikka Muurisen hurjaan ratkaisuun
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- Tuomas Iisalo taistelee työpaikastaan – pakkovoittoja
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Asiantuntija IS:lle: Miikka Muurinen on joutunut kokemaan saman kuin Lauri Markkanen
- Tappiokierre liikaa – Miikka Muurisen valmentaja otti loparit
- Susijengin luokaton esitys – kommentit sen mukaisia
- Susijengi avaa MM-karsinnat: Näin näet Unkari-Suomi-ottelun suorana
- Hurja NBA-kierre on päättynyt – ennätys mokattiin