Suomalaislupaukset USA:n yliopistojen kiikarissa – ”Osoitus pelaajiemme nousevasta tasosta”
Kuva: Getty Images
Hannes Pöllä on viimeisen suomalaislupaus, joka on päättänyt lähteä USA:n kovaan yliopistosarjaan. Pöllä on sopinut siirtymisestä Oklahoman yliopistoon ensi syksynä. Suomalaispelaajia siirtyy entistä enemmän ja entistä kovempiin yliopistoihin jatkuvasti.
Oklahoma oli viime kauden Final Four –joukkue, joka kuitenkin hävisi välierissä. Pöllä pääseekin kehittymään huippuympäristössä.
HBA-Märskyn päävalmentaja Antti Koskelainen iloitsee valmennettavansa puolesta.
– Hannekselle hieno juttu. Hän on kulkenut pitkän tien tähän pisteeseen ja hän ymmärtää, että hänelle avautuu nyt mahdollisuus nousta seuraavalle askelmalle, Koskelainen lausuu Koripalloliiton tiedotteessa.
– Hanneksen yksilöllisessä kehitysprosessissa haluan jakaa erityiset kiitokset Lahteen. Pitkien pelaajien valmentaminen on aina oma taiteenlajinsa ja Lahdessa on ollut monta hienoa valmentajaa, jotka ovat antaneet oman tärkeän panoksensa Hanneksen urakehitykselle. Yhtä lailla kiitos kuuluu hänen maajoukkuevalmentajilleen sekä tietysti Hanno Möttölälle, joka teki Hanneksen kanssa valtavasti työtä rekrytointivaiheessa.
Keväällä 2017 valmistuvien ikäluokasta suullisen sitoumuksensa NCAA-joukkueisiin on tehnyt suomalaispelaajista Pöllän lisäksi Tomas Murphy, joka aloittaa syksyllä 2017 Northeasternin yliopistossa.
Tulokaskautensa NCAA:ssa aloittavat tänä syksynä puolestaan HBA-Märskystä lähteneet Lauri Markkanen (Arizona), Joonas Tahvanainen (Utah Valley), Samuli Nieminen (Stephen F. Austin), Remu Raitanen (San Francisco) sekä Fiifi Aidoo (Grand Canyon).
– Se, että pelaajamme kiinnostaa Oklahoman kaltaisia high major -ohjelmia on osoitus suomalaisen koripallon sekä pelaajiemme nousevasta tasosta, Koskelainen summaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”