Korisliigan joulukuun pelaaja yllättyi valinnastaan – ”Suuri kunnia saada tällainen huomionosoitus”
Salon Vilppaan Desmond Williams, 25, on tehnyt nimensä tunnetuksi Suomen koripalloympyröissä jo ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan. Korisliigan joulukuun pelaajaksi valittu Southern Connecticut -yliopiston kasvatti kertoo, että valinta yllätti hänet.
Loppiaisen jälkeisenä päivänä Salon Vilpas majailee Korisliigan sarjataulukon kakkossijalla ja jatkaa runkosarjakauttaan yhdeksän perättäisen voiton putkessa.
Joulukuussa Vilpas vei nimiinsä kaikki neljä pelaamaansa ottelua Desmond Williamsin hääriessä kapellimestarina 20,3 pisteen, 8,0 levypallon ja 1,3 riiston ottelukohtaisilla keskiarvoilla. Kirsikkana kakun päälle Williams päätti joulukuun upottamalla viime hetken heiton, jolla Vilpas haki täpärän 76-74-voiton Uudestakaupungista ja Pohitullin palloiluhallista.
– Tiesin, että olin pelannut joulukuun hyvin, mutta kuukauden pelaajan nimitys yllätti minut silti, Williams kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
– Tämä on kovatasoinen liiga ja olin seurannut muita joukkueita sen verran, että tiesin muidenkin pelaajien pelanneen hyvän joulukuun. On suuri kunnia saada tällainen huomionosoitus osakseen.
Viime hetken heitto Korihaita vastaan oli Williamsille jo kolmas laatuaan tällä kaudella. Williams on aiemmin upottanut viime hetken ratkaisuillaan tällä kaudella myös KTP:n ja Tampereen Pyrinnön, eli karkeasti veistellen joka viides salolaisvoitto on ratkennut loppuhetkillä Williamsin kädestä.
– Loppuhetkien voittoheitot Suomessa ovat olleet ensimmäisiä koko koripallourallani, eli en voi sanoa, että kyse olisi mitenkään tavaramerkistäni, Williams naurahtaa.
– Pakko vain kiittää joukkuetovereitani, jotka luottavat minuun ja tahtovat minun ottavan viimeisen heiton. Kun pistää pari sellaista sisään, on seuraavan kerran vastaavissa tilanteissa entistä varmempi olo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätyssiirto: Karhu Basket värväsi huippunimen ensi kaudeksi
- Euroliigan supertähti palaa takaisin NBA:han – tässä uusi seura!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers