18-vuotiaiden maajoukkue havittelee historiaa EM-kilpailuista
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisaurakkansa lauantaina 29. heinäkuuta Slovakian Bratislavassa. Sudenpennut hakevat uusia ennätyksiä, kun alkulohkossa vastaan tulevat Liettua, Kreikka ja Slovenia.
Kolmetoista maaottelua (9 voittoa, 4 tappiota) valmistautumisjaksolla pelannut Suomi lähtee päävalmentaja Jyri Lohikosken mukaan EM-kisoihin suunnitelman mukaisesti. Joukkuepalaverissa pelaajat asettivat itselleen kovan tavoitteen eli pääsyn kuuden parhaan joukkoon. Tämä tarkoittaisi Suomen koripallohistorian uutta ennätystä, koska edellinen 18-vuotiaiden poikien ennätystulos on kahdeksas sija.
– Tavoitteen toteutuminen kulminoituu kolmeen elementtiin. Meidän pitää pelata aktiivisesti varsinkin puolustussuuntaan. Olla aloitteentekeviä, käyttää aktiivisesti käsiä, painostaa palloa ja syöttölinjoja. Meidän pitää määritellä mitä hyökkäys saa tehdä eikä päinvastoin, Lohikoski kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
– Toiseksi meidän pitää pelata joukkueena teemalla me ennen minua. Autetaan toinen toisiamme, syötetään paljon, tehdään laadukkaita skriinejä ja voittavia leikkauksia.
– Kolmanneksi meidän hyökkäyspelin laatutekijät pitää olla kunnossa. Laadukkaat ensitoimet pallon kanssa, syötöt, syöttöharhautukset pitää olla kunnossa. Meidän pelaamisessa sisäpelaajat ovat hurjan tärkeitä. Jos he tekevät laadukkaita skriinejä ja rullaavat syvälle, niin sitä kautta pääsemme meidän parhaaseen pelaamiseen eli susiautomaatioihin.
Suomi kohtaa EM-kisojen avausottelussaan Liettuan lauantaina 29.7. kello 14:30. Sunnuntaina 30.7. vastaan tulee Kreikka, kun taas tiistaina 1.8. vastaan astelee Slovenia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalolla todella synkkä tilasto
- NBA:ssa historiallinen ilta LeBron Jamesilla ja Kevin Durantilla
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?