Kobrat hankki legendaarisen yliopiston kasvatin – ”Maali on olla Korisliigan paras ulkomaalaispelaaja”

Kobrat on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen 27-vuotiaan Maurice Creekin kanssa. Creek on 196-senttinen 2-3 paikan pelaaja.
Creek aloitti yliopistouransa kovatasoisessa Big 10 konferenssissa pelaavassa Indiana Hoosiersissa, jossa ensimmäisellä kaudella syntyi hurjat tehot 16,4 pistettä, 3,8 levypalloa, 1,8 syöttöä ja 1,4 riistoa ottelua kohden kolmosprosentin oltua 44,8. 12 ottelun jälkeen Creek kuitenkin loukkaantui eikä enää kyennyt pelaamaan ensimmäisellä kaudellaan. Toisella kaudellaan Creek ehti pelata 18 ottelua ennen kuin jälleen loukkaantuminen katkaisi kauden. Seuraavana syksynä taas uusi loukkaantuminen, joka johti siihen, että koko kausi jäi pelaamatta. Creek siirtyi viimeiseksi vuodekseen The George Washington Universityyn, jossa kohosi joukkueensa pisteykköseksi pelaten kaudella 32 ottelua tilastoilla 14,1 pistettä, 3,8 levypalloa ja 1,8 syöttöä.
Ammattilaisura käynnistyi Hollannista, jossa pelasi 18,2 pisteen keskiarvolla The Bright Kings Den Helderin joukkueessa, joka kuitenkin 11 ottelun jälkeen ajautui konkurssiin. Creek siirty tammikuussa toiseen hollantilaisjoukkueeseen Leideniin, joka eteni semifinaaleihin asti. Kaudella 15-16 Creek allekirjoitti tammikuussa Tanskaan Sisun joukkueeseen, jossa ehti pelata 10 ottelua tilastoin 23,5 pistettä, 5,3 levypalloa ja 3 syöttöä ottelua kohden. Edellissellä kaudella Creek allekirjoitti joulukuussa Saksaan, jossa ehti pelata 15 ottelua tehoin 14,7/3,3.
– Maurice on pelaaja, jolla oli yliopistossa todella huono onni silloin, kun piti tehdä läpimurto. Maurice loukkaantui kolme kertaa 22 kuukauden aikana, mutta pelasi kuitenkin hyvän viimeisen yliopistokauden. Mauricen palavana tavoitteena on päästä takaisin absoluuttiselle huipulle ja tulevalla kaudella ensimmäinen maali on olla Korisliigan paras ulkomaalaispelaaja ja johdattaa Kobrat pitkälle kevääseen. Maurice tunnetaan erittäin kovana pelaajana sekä erinomaisena heittäjänä. On hienoa saada todella pelinälkäinen pelaaja Lapualle, valmentaja Lars Ekström toteaa Kobrien sivuilla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia