Pyrintö hankki Suomen kentiltä tutun pelurin – ”Saamme takuuvarman sisäpelaajan”
Pyrintö on kiinnittänyt viimeisen pelaajansa, kun kokenut Devonne Giles palaa Suomeen ja tällä kertaa Tampereelle.
Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen kertoo sisäpelaajan etsinnän olleen työteliäs.
– Melkoinen urakka oli etsiä meille sopivaa isoa miestä. Tarjolla oli monenlaista pelaajaa aina norjalaisesta eri Afrikan maiden kautta jopa Euroliiga-tasolla pelanneeseen jenkkiin.
– Muutaman kohdalla olimme jo lähellä sopimusta, mutta aina tuli joku lisäpyyntö tms, joka sitten vesitti sopimuksen teon, Toiviainen kertoo prosessin kuopista Pyrinnön sivuilla.
– Lopulta päädyimme tuttuun ja varmasti turvalliseen vaihtoehtoon Devonne Gilesiin. Hän on minulle hyvinkin tuttu, koska on pelannut valmentamissani joukkueissa niin Kotkassa kuin Kauhajoellakin, Toiviainen muistuttaa.
– Devonnesta saamme takuuvarman sisäpelaajan, jonka taidot tiedetään varsin hyvin ja mitään yllätyksiä ei ole varmasti luvassa.
New Jerseystä kotoisin oleva, mutta Texas Techissä yliopistouransa pelannut Devonne Giles (203 cm/109 kg) on siis jo pitkänlinjan ammattilainen. Mies tuli Eurooppaan ensimmäisen kerran jo 2005 ja useamman Hollannissa pelatun kauden jälkeen siirtyi Ranskan ja Unkarin vuosien jälkeen Toiviaisen Kotkaan kaudeksi 2012-2013. Erinomaisen Kotkan vuoden jälkeen mies sai sopimuksen Japaniin, josta Kauhajoen Karhu kaappasi hänet riveihinsä. KTP:n ja Karhun taistelu Gilesistä eteni vuorovedoin, sillä kaudella 2015-2016 luottosentteri palasi Kotkaan. Viime kauden Giles aloitti Slovakiassa, jossa hän pääsi pelaamaan myös Euroopan cupia BC Prievidzan riveissä, kunnes tammikuussa palasi jälleen Toiviaisen joukkueeseen Kauhajoelle.
Gilesin uralle on tyypillistä tasaisuus. Pistekeskiarvo on vaihdellut säännöllisesti 13-16 pisteen välillä, levypalloja mies poimii vuodesta toiseen 7-9 /peli. Giles viimeistelee varsinkin korin alta tarkasti ja voimakkaana pelaajana pysäyttää vastustajan isot pelaajat puolustuspäässä. Korisliigassa Giles on tehnyt vakuuttavaa jälkeä ja ollut vuosien ajan sarjan arvostetuimpia sisäpelaajia.
– Olen muutamaan otteeseen jutellut Devonnen kanssa ja hän on tulossa erittäin motivoituneena Suomeen ja Pyrintöön. Hän on pitänyt kunnostaan huolen kesän ajan USA:ssa ja saapuu Tampereelle viikonlopun aikana, Toiviainen kertoo.
– Joukkueemme on nyt siis kasassa ja vesi kielellä itse kukin odottelee jo kauden alkua!, hykertelee Toiviainen, kun joukkue on kokonaisuudessaan nyt kasassa.
Pyrinnön joukkueessa pelaavat alkavalla kaudella: Antero Lehto, Petri Heinonen, Joonas Caven, Topias Palmi, Lassi Kilpinen, Osku Heinonen, Juan’ya Green, Kenny Manigault, Brian Asbury ja Devonne Giles.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut
- Magic Johnsonilta karu vinkki LeBron Jamesin pojalle
- Los Angeles Clippersille 47 miljoonan sopimus
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- New York Knicks teki kovan pelaajahankinnan
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan