Lauri Markkasen ruhjottu joukkuekaveri tekemässä paluuta – ”En kadu mitään”
Kuva: Getty Images
Ennen kauden alkua joukkuekaverinsa Bobby Portisin kanssa tappeluun ajautunut Nikola Mirotic palaa pelikentille ensi yönä Charlottea vastaan. Hänen paluunsa päättää seuran ympärillä pyörineen saagan, joka on kestänyt koko alkukauden.
Miroticin oli tarkoitus olla Lauri Markkasen sijaan Chicago Bullsin avausviisikon pelaaja nelospaikalla, mutta hänen kahakoi Portisin kanssa harjoituksissa. Portis iski Miroticia nyrkillä naamaan sillä seurauksella, että Mirotic sai aivotärähdyksen ja hänen kasvoistaan murtui luita. Episodin jälkeen Mirotic piti pitkään hiljaiseloa välttäen joukkuekavereitaan ja etenkin Portisia, jonka kanssa hän ei ole edelleenkään puheväleissä. Lisäksi hän tiettävästi esitti seurajohdolle vaatimuksen, ettei suostuisi jatkamaan Portisin joukkuekaverina, vaan seuran olisi valittava jompikumpi. Portis sai seuralta iskustaan kahdeksan ottelun pelikiellon ja on palannut jo pelikentille, kun samaan aikaan Mirotic harjoitteli pääasiassa oman ohjelmansa mukaan vältellen muita.
Miroticin temppuilu ärsytti chicagolaisen Sun Timesin mukaan joukkuekavereita, mutta hän ei välitä muiden mielipiteistä.
– En muuttaisi mitään. Kaverit voivat miettiä mitä haluavat, mutta tämä on myös minun työni. Tämä oli minun tilanteeni enkä voi sanoa, ettenkö välittäisi siitä mitä joukkuekaverini ajattelevat, mutta heidän täytyy myös ymmärtää minun tilanteeni. En kadu yhtään päätöstä mitä tein kesän aikana, Mirotic toteaa Sun Timesille.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat