Katajan pelit FIBA Europe Cupissa päättyivät tappioon
Joensuun Katajan taival FIBA Europe Cupissa katkesi jatkolohkoon, jonka viimeisen ottelun joukkue pelasi keskiviikkona Turkissa. Komeasti taistellut Kataja pysyi ottelun voittotaistelussa mukana loppuun asti, mutta Istanbul BBSK:n väkevä rutiinitaso kantoi isännät lopulta 85-83 (43-33) -kotivoittoon.
Päätösjaksolla kuuden pisteen takamatkalle tipahtanut Kataja löysi neljänneksen puolivälin jälkeen vielä koneistostaan kirivaihteen. Daniel Bejeranon ja Damier Pittsin onnistumisten nostaessa vierailijat pisteen johtoon reilut kolme minuuttia ennen päätössummeria ja näyttivät jo venyvän jatkolohkon avausvoittoonsa.
Tämän jälkeen puolustustaisteluksi muuttunut kamppailu kulki tilanteessa 82-82 ottelun viimeiselle minuutille, jossa isäntien puolustus ja kylmähermoinen vapaaheittotyöskentely nostivat Istanbul BBSK:n kahden pisteen johtoon reilut puoli minuuttia ennen ottelun päätöstä. Wesley Saundersilla sekä Pittsillä oli molemmilla mahdollisuus kamppailun viimeisten kymmenen pelisekunnin aikana mahdollisuus tasoittaa ottelu, mutta pallo ja korirengas eivät löytäneet yhteistä säveltä.
Katajan suurimmat onnistujat löytyivät amerikkalaispelaajien suunnalta. 19 pistettä heittänyt ja 8 koriin johtanutta syöttöä jakanut Pitts urakoi 35 minuuttia Katajan takakentällä Ilari Seppälän poissaolon vuoksi, saaden vahvaa taustatukea tupla-tuplat mieheen toimittaneilta Saundersilta (19/14/4 syöttöä/3 riistoa) ja Bejeranolta (17/10).
Turkkilaisten riveistä kovinta jälkeä tekivät sentteri Ivan Buva (20/10/4 syöttöä) sekä 22 pistettä nakuttanut iso laituri Stefan Bircevic.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen