Susijengin pelaaja ylistivät kannattajia – ”Meillä oli todellakin kuudes pelaaja kentällä”
MM-karsintojen sunnuntai-illan jännitysnäytelmässä Helsingin Jäähallissa Bulgarian kukistanut Susijengi kaipasi haastavassa asemassa faniensa tukea ja sai täsmälleen sitä, mitä tilasi. Yli 5,200 suomalaisfania kannatti Susijengin yli karikoiden ja täytti oman ruutunsa täydellisesti Susijengin petratessa asemiaan MM-jatkokarsintaa kohti edetessä.
– Yleisön merkityksen näki loppuminuuttien vaikeilla hetkillä. Vaikka Bulgaria upotti masentavaa heittoa yksi toisensa jälkeen sisään ja oltiin viisi pistettä perässä, ratkaisuhetkillä yleisö jaksoi ja jaksoi ja pani meidät uskomaan, että me voidaan hoitaa peli kotiin. Meillä oli todellakin kuudes pelaaja kentällä tänään, uhkui Susijengin kapteeni Shawn Huff Koripalloliiton tiedotteessa.
Kuusi kolmen pisteen heittoa upottaneen heittäjä-ässä Mikko Koiviston mukaan joukkue oli perjantaisen Islanti-tappion jälkeen päättänyt pestä kasvonsa kotiparketillaan. Lopullisen energian Bulgarian kaatoon Susijengi sai kuitenkin faneiltaan, jotka pitivät kiitettävästi ääntä läpi ottelun.
– Kuudes pelaaja on aina meille tosi tärkeä. Islannista lähdettyämme päätimme sisuuntua ja näyttää kotiyleisölle, mihin pystymme, ja he antoivat meille tarvitsemamme tuen. Silloin kun jalka painaa ja vähän väsyttää, tuo lisää voimaa kuulla, kuinka rummut pärisee ja yleisö kannustaa, Koivisto hehkuu.
Ennen Bulgaria-ottelua Susijengin leirissä korostettiin jälleen kerran sitä, kuinka lukuisten avainpelaajien ollessa sivussa tarvitaan uusia pelaajia eturiviin. Sunnuntai-illan sytyttäjäksi ja yleisönsuosikiksi nousi Korisliiga-veteraani Juho Nenonen, joka langetti pitkän varjonsa Bulgarian tähtipelaajan Aleksandar Vezenkovin ylle, repi ja raatoi kahdeksan levypalloa joukkueelleen ja upotti tärkeät neljä pistettä.
– Voin sanoa, että halli oli täynnä ”jogurtintekijöitä” tänään, viittasi Nenonen fanien rooliin Bulgaria-voitossa.
– Oli henkisesti iso voitto joukkueelle kuin henkilökohtaisesti minullekin. Mahtavaa, että pystyy antamaan jotain takaisin suomalaiselle koripallolle ja koripalloyhteisölle, mikä on antanut minulle näiden vuosien aikana niin paljon.
Susijengin pelaajat lähtevät nyt kukin omiin seurajoukkueisiinsa kauden 2017-18 loppukolmannekselle. Seuraavan kerran maajoukkue kokoontuu kesäkuun lopulla MM-karsintaikkunassa, joka huipentuu MM-jatkokarsintapaikan ratkaiseviin otteluihin Tshekkiä ja Islantia vastaan.
Huff lähettää faneille terveisensä ja kiitoksensa seuraavia maaotteluita odotellessa.
– On mahtavaa, että olemme saaneet Suomeen tällaiseen koriskulttuurin, että yleisö tietää pääsevänsä meidän peleihin pitämään hauskaa. Erityisen kivaa oli päästä antamaan heille kotiin vietäväksi voitto, jonka hakemisessa he olivat huikean suuressa roolissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Miikka Muurinen
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa