”Kreikkalainen friikki” TV-ottelun tähtenä

Giannis Antetokounmpon johdattama Milwaukee Bucks isännöi ensi yön Ruudun TV-ottelussa Atlanta Hawksia.
Kreikkalaisen Antetokounmpon nousu koripallomaailman huipulle hakee vertaistaan. Vielä kaudella 2012-13 Antetokounmpo pelasi Kreikan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja vuotta myöhemmin hän löi ihmiset ällikällä NBA:ssa. Antetokounmpo on neljässä kaudessa noussut NBA:n ehdottomaan tähtikaartiin ja hänet on ehditty valita jo kahdesti NBA:n tähdistöotteluun. Viime kaudella hän oli Milwaukeen tilastoykkönen viidessä eri kategoriassa (pisteet, levypallot, syötöt, riistot ja torjunnat). Tällä kaudella ”The Greek Freak” on tilastoinut keskimäärin 27,3 pistettä, 10,1 levypalloa ja 4,8 syöttöä ottelua kohden. Milwaukee on tiukasti kiinni pudotuspelipaikasta ja taistelee edelleen jopa kotiedusta. Neljäntenä oleva Cleveland on Milwaukeesta vain kolmen voiton päässä.
Clevelandin vire on ollut varsin ailahteleva, sillä kymmenestä edellisottelusta on tullut kolme voittoa. Atlantan jälkeen se kohtaa Clevelandin, joten Milwaukeella on edessään tärkeitä koitoksia.
Atlanta on yksi niistä yhdeksästä joukkueesta, jotka taistelevat tällä hetkellä mahdollisimman huonosta sijoituksesta. Siinä se on onnistunut hyvin, sillä se on tällä hetkellä NBA:n kolmanneksi huonoin joukkue ja tällä hetkellä viiden ottelun tappioputkessa ja edellisestä 12 ottelustaan se on voittanut ainoastaan kaksi. Atlanta rakentaakin joukkuetta tulevaisuutta silmällä pitäen ja heidänkin pelin kulmakivenä on eurooppalaispelaaja, kun saksalainen Dennis Schröder loistaa joukkueen ykköstähtenä. Takamies on tällä kaudella tilastoinut keskimäärin 19,2 pistettä ja 6,2 syöttöä.
Milwaukeen ja Atlantan ottelu alkaa kello 0.00.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”