Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
Suomen Susijengi eteni historiallisesti koripallon EM-kisojen välieriin voitettuaan Georgian puolivälieräottelussa 93-79.
Suomi pääsi jo alussa karkumatkalle. Georgia sai kirittyä kolmannella jaksolla, mutta hyytyi lopulta tähtipelaajiensa kuumenemiseen.
– Kylmänviileinä suomalaisina me tiedettiin, että kun Georgia alkaa kiehua, meidän pitää vaan ottaa ihan rauhallisesti. Se käy meiltä ihan luonnostaan. Antaa muiden hölmöillä itsensä ulos, näpäytti Lauri Markkanen vastustajaa Koripalloliiton mukaan.
Miro Little piti Georgian jenkkivahvistuksen Kamar Baldwinin kurissa. Sekin ratkaisi ottelussa paljon.
– Mä talutan tällaista rakkikoiraa mukanani. Lupasin Tampereen jälkeen kaikille, että se pääsee irti. Nyt se on irti, Little sanoi.
Susijengi pelaa vielä kaksi ottelua. Perjantaina ohjelmassa on välieräottelu ja sunnuntaina mitaliottelu.
–Totta kai pitää olla tyytyväisiä, mutta meillä on kaksi peliä jäljellä ja vasta ne määrittelee, kuinka kovaa historiaa tässä tehdään. Tavoite oli parantaa viime kisoista ja me tehtiin se, mutta sanotaanko, että nälkä kasvaa syödessä, totesi Suomen paras pistemies, 19 pistettä heittänyt Mikael Jantunen.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Haastattelu: Lauri Markkanen kommentoi Utah Jazzin jättihankintaa – yksi asia hämmästyttää yhä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Susijengi hyökkää Viron kimppuun – tv-lähetykset, kokoonpano ja lohkotilanne
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin – Lassi Tuovi: ”Otti joukkueen reppuselkään”
- Haastattelu: Michael Pounds kertoo paineista Korisliiga-legendan poikana
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Susijengiltä tyylikäs esitys – kolmannen erän tilastot hurjaa luettavaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura