Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin – Lassi Tuovi: ”Otti joukkueen reppuselkään”
Susijengi päätti kesän MM-karsintaikkunan tyylikkäästi kaatamalla Viron sunnuntaina Tallinnassa pistein 96–67. Suomi on voiton myötä pienen askeleen lähempänä ensi vuoden MM-kisoja Qatarissa.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi avasi mietteitään ottelusta SuomiKoris-sivuston haastattelussa kamppailun jälkeen.
– Tämä oli varmaan meidän parasta peliä ainakin näissä karsinnoissa, vaikka pelejä on tietysti vaikea verrata keskenään. Kolmas neljännes ja toisen neljänneksen tietyt pätkät olivat taas sitä tuttua Susijengiä, Tuovi sanoi.
Suomi lähti Viroa vastaan liikkeelle tavallista isokokoisemmalla viisikolla, sillä joukkueen kapteeni Sasu Salin jäi viime hetkellä ulos kokoonpanosta.
Suomi puolusti isomman viisikon myötä ajoittain erinomaisesti, ja söi Virolta tilaa pois.
– Isompi viisikko auttoi meitä ja todettiin myös, että pelataan playoff-mentaliteetilla. Tiedettiin kun Sasu ei pysty pelaamaan, että rotaatio on vähän pienempi. Silloin kannattaa laittaa pelaajille sellainen fiilis, että tänään saa vetää niin paljon kuin huvittaa ja jaloista lähtee, Tuovi mainitsi.
”Lauri otti joukkueen reppuselkään”
Susijengin talismaani Lauri Markkanen sai paljon kritiikkiä otteistaan torstain Ruotsi-ottelun jälkeen, jossa pisteitä syntyi vain 11.
Tallinnassa jyväskyläläinen pussitti kuitenkin 21 pistettä, ja iski koreja tärkeillä hetkillä.
– Se oli tärkeä siinä kohtaa, kun ketsuppipullo aukesi ja Lauri otti joukkueen reppuselkään. Sanoinkin, että olen ylpeä koska Lauria hakattiin tänään aika paljon. Tuli iskuja ja taklattiin, mutta hän piti pään kylmänä. Siinä kohtaa kun peliä ratkaistiin, hän hoiti homman, Tuovi kommentoi.
– Paljon on saanut varmaan kritiikkiä viime aikoina, mutta osoitti tänään johtajuutta ja sitä, että tärkeillä hetkillä hän on se ratkaisun tekijä, Tuovi lisäsi.
Susijengi hajaantuu
Susijengin arki muuttuu Viro-ottelun jälkeen nopeasti.
Pelaajat palaavat omiin seurajoukkueisiin, eikä ryhmä kokoonnu uudelleen ennen marraskuun seuraavaa MM-karsintaikkunaa. Marraskuun karsintaikkunassa asettuvat vastaan Slovenia ja Viro.
– Pitää elää hetkessä ja toivotaan, että ennen kaikkea pelaajat saavat hyvän startin kauteen ja pysyvät ehjinä. Se on karsintaikkunoihin tärkein asia, että ennen kaikkea pelaajilla on hyvä fiilis ja itseluottamusta kun he tulevat marraskuussa paikalle, Tuovi summasi.
Suomi kohtaa Slovenian 27. marraskuuta, jonka jälkeen Viro saapuu Susijengin vieraaksi 30. marraskuuta.
Väinö Helenius
LUE MYÖS:
- Täällä taas – huipputason skoraaja Deshon Taylor palaa Korisliigaan
- Gettomasa paljasti Ylelle – näin Lauri Markkanen reagoi sopimusuutiseen
- NBA-lupaus Derik Queen sai fanilta kritiikkiä – heitti huvittavan vastauksen
- Entinen Korisliiga-MVP jatkaa Euroopan kiertelyä – Severi Kaukiainen Belgiaan
- Näkökulma: Gettomasa Kipinä Basketiin – oikeita minuutteja liigassa vai pelkkä promotemppu?
- Kipinä Basketilta vuosisadan yllättävin sopimus – suomalainen rap-ikoni Gettomasa liittyy joukkueeseen
- Lähde: Sacramento Kingsille tarjottiin tähtipelaajaa – ei halunnut sitoutua
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura