Vilppaalle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan
Salon Vilpas otti ensimmäisenä välieräjoukkueena askeleen kohti finaalipaikkaa, joukkueen aloittaessa välieräsarjan Helsinki Seagullsia vastaan torstai-iltana Salohallissa. Päätösjakson alkupuolella vielä tasoissa ollut ottelu kääntyi lopulta Vilppaan aavistuksen leveämmän materiaalin ansiosta isännille lukemin 78
-71 (37-38).
Seagullsin ykkösnimi Jermaine Marshall naulasi päätösjakson kolmannen peliminuutin päättäjäisiksi kolmosen säkkiin ja vaihtoi Salohallin tulostaulun digitaalit lukemiin 62-62, nostaen vierasleirissä haaveet isosta vierasvoitosta vielä kerran korkealle. Vilppaan puolustuspelaaminen nousi kuitenkin parrasvaloihin tämän jälkeen.
Vilppaan riveistä toki Aaron Jones, Mikko Koivisto, Juho Nenonen ja Tobin Carberry onnistuivat jokainen kartuttamaan isäntien pistetiliä seuraavan kolmen ja puolen minuutin aikana. Ottelun voittotaistelun ratkaisi kuitenkin viikinkiryhmän puolustus, joka piti tuona aikana Seagullsin ilman pelitilannekoria, Marshallin vastatessa vapaaheitollaan vieraiden ainoasta pisteestä Vilppaan 12-1 -pistejuoksun aikana.
Päätösneljänneksen viimeiset kolme ja puoli minuuttia kului isäntien puolesta hyökkäyspäässä vapaaheittoviivalla, mutta Vilppaan puolustus piti edelleen siinä määrin, ettei lokkilauma yltänyt enää uhkaamaan kotijoukkueen johtoasemaa viittä pistettä lähemmäksi. Loppulukemat 78-71 (37-38) sinetöi vapaaheittoviivalta Vilppaan monipuolinen laituri Javontae Hawkins.
– Tämä oli puolustusvoittoinen peli, jonka avainhetkillä saimme vähän enemmän pysäytyksiä ja onnistumisia. Olimme lopussa myös vähän freesimpiä, summasi Vilpas-luotsi Joonas Iisalo Korisliigan sivuilla.
Carberryn 20 pistettä ja 8 levypallo siivittivät Vilpasta takakentältä, sentteri Jonesin louhiessa tupla-tuplan 13 pisteellä ja 10 levypallolla. Kaksinumeroiset pisteet heittivät myös Hawkins (14) Jaylon Brown (13/3 syöttöä).
Seagullsin riveistä kovinta jälkeä tekivät 16 pistettä heittänyt Marshall, 15 pistettä heittänyt Antti Kanervo ja tupla-tuplaa lähennellyt Tuukka Kotti (11/9).
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- LeBron James rikkoi NBA-ennätyksen taas kerran
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin