NBA myönsi kriittisen tuomarivirheen ensimmäisen finaalin loppuhetkillä – Clevelandin mahdollisuus voittoon vietiin

© Kuva: Getty Images

NBA:n tuomariraportti on myöntänyt, että Golden State Warriorsin ja Cleveland Cavaliersin finaalin loppuhetkillä tapahtui paha tuomarointivirhe, joka saattoi maksaa Clevelandille ensimmäisen finaalin voiton.

NBA julkaisee jokaisesta ottelusta kahden päätösminuutin erotuomariraportin ja ensimmäisessä finaalissa sattui pari virhettä, jotka saattoivat kääntää pelin Golden Statelle. Pahin vire tuli 4,7 sekuntia ennen loppua, kun George Hill oli heittämässä toista vapaaheittoaan. Golden Staten Draymond Green lähti sulkemaan Tristan Thompsonia ennen kuin heitto oli lähtenyt Greenin kädestä. Hill heitti vapaaheiton ohi ja peli meni lopulta jatkoajalle. Mikäli tuomarit olisivat huomanneen Greenin aikaisen liikkeen, olisi Hill saanut uusia vapaaheiton.

Raportin mukaan Green rikkoi myös LeBron Jamesia 12 sekuntia ennen loppua, mutta se jäi niin ikään tuomareilta huomaamatta.

Sen sijaan kohua herättänyt tilanne, jossa tuomarit pyörsivät Kevin Durantille annetun hyökkääjän virheen ja antoivat Jamesille virheen, todettiin lopulta oikeaksi tuomioksi.

Jos et näe twiittiä oikein, voit katsoa sen täältä.


Saat kympillä 60 euroa pelirahaa ja ilmaiskiekat

Yhdellä 10 € talletuksella saat

  • 60€ pelirahaa
  • 25 ilmaiskierrosta Book of Deadiin
  • Bratislavan kasinomatkan arvonta