20-vuotiaille komea voitto EM-kisoissa – ”Puoliajalta tuli kentälle sisuuntunut joukkue”
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue eteni kamppailemaan B-divisioonan EM-kisojen viidennestä sijasta, kun suomalaiset päihittivät Belgian 58-69 (41-39).
Ensimmäinen puoliaika muodostui tasaiseksi, kun Sudenpentujen oma pää vuosi ja Belgia pääsi tekemään liialti helppoja koreja. Suomalaisten onneksi Edon Maxhunin heittoranne piti Sudenpennut pelissä mukana.
– Ensimmäinen puoliaika oli tunnustelua ja kaikki tekeminen jäi puolustuksessa puolitiehen. Pysyimme mukana Edonin henkilökohtaisilla ratkaisuilla, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.
– Sitten puoliajalta tuli kentälle sisuuntunut joukkue, Lehtonen lisäsi.
Suomen pelaajien silmissä kiilui voitonhimo, joka kumpusi huomattavasti kohentuneeseen puolustuspeliin. Sudenpentujen susipuolustus toimi pitäen Belgian vain kolmessa pisteessä kolmanteen neljännekseen ja peli oli taputeltu.
– Emme ottaneet turhia virheitä tai rikkoneet pallottomia pelaajia niin, että joukkuevirheet tulisi täyteen. Siihen yhdistettynä pidettiin pallo laidassa, ei päästetty heitä keskelle, vastustajalle tuli menetyksiä, joista pääsimme juoksemaan, Lehtonen virkkoi.
Maxhunin päiväsaldo ottelussa oli 16 pistettä ja kaksi levypalloa. Yli kymmenen pistettä pussittivat myös Severi Kaukiainen (11/3) ja Elias Valtonen (11/1/3 syöttöä/3 riistoa).
Suomi kohtaa maanantaina kello 16:00 EM-kisojen päätösottelussaan Tshekin. Kyseessä on tuttu joukkue, kun juuri EM-kenraaleissa Suomi kohtasi Tshekin kahdesti Kisakallion Susi Training Centerissä.
– Pääsemme katsomaan, että kumpi joukkue on viimeisen kahden viikon aikana kehittynyt enemmän, Lehtonen sanoi.
Ottelutilastot
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalolla todella synkkä tilasto
- NBA:ssa historiallinen ilta LeBron Jamesilla ja Kevin Durantilla
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?