Susijengin heittäjä-ässä eksoottiseen pääsarjaan – ”Olin kaksi kertaa hylätä sopimuksen”
Korisliigan pelätyimpiin heittäjiin jo vuosikaudet lukeutunut ja Susijengin MM-karsintajoukkueeseen kuuluva Äänekosken Huiman kasvatti Antti Kanervo, 29, siirtyy Islannin pääsarjaan Stjarnanin riveihin.
Kanervon vie Islantiin sääntömuutokset paikallisen liigan ulkomaalaiskiintiössä sekä Stjarnanin pyrkimys tavoitella Islannin mestaruutta.
Kanervo teki päätöstään pelikauden 2018-19 joukkueestaan niin Korisliigan kuin kolmen eri eurooppalaisen sarjankin kesken. Stjarnan ei ollut Kanervon alkuperäisissä kaavailuissa korkealla, mutta seuran ammattimaisuus ja sitkeys palkittiin lopussa.
– Olin kaksi kertaa hylätä sopimuksen, mutta Stjarnan palasi neuvottelupöytään aina uudelleen ja teki selväksi, että he nimenomaan tahtovat minut joukkueeseensa, Kanervo kertoo Koripalloliiton sivuilla.
– Lopulta intuitioni kertoi, että Stjarnan on minulle paras vaihtoehto tässä vaiheessa uraani. He eivät painostaneet mitenkään, vaan tekivät rekrytoinnin täysin oikeaoppisesti.
Islannin liigaa on tällä vuosikymmenellä dominoinut viisi perättäistä mestaruutta hakenut reykjavikilainen KR, mutta liiga on muuttanut ulkomaalaissääntöjään vapauttamalla Bosman A -pelaajat. Tiedossa onkin kovatasoisin Islannin liiga koskaan.
– Valmentajan kanssa käymissäni keskusteluissa on tullut selväksi, että isoa vastuuta on luvassa ja että joukkue hakee menestystä pitkällä aikajänteellä. Islannin maajoukkuesentteri Hlynur Baeringsson on Stjarnanin keulakuva ja maajoukkueen kakkospointti Aegir Steinarsson on siirtynyt Espanjasta Stjarnaniin, joten mestaruus on täysin realistinen tavoite, Kanervo kuvailee.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?