Susijengin konkari kuntoutuu hyvää vauhtia – ”Kohta kiskotaan taas Suomi-paita ylle”
Kesän MM-karsintaotteluista alaraajavamman takia sivussa ollut Tuukka Kotti kuntouttaa itseään kohti syksyn tärkeitä otteluita. Perjantaisessa Latvia-ottelussa Kottia ei vielä kokoonpanossa nähdä, mutta hänen tilanteensa menee kuitenkin parempaan suuntaan.
Kotti on seurannut elokuun aikana Susijengin 5-5-harjoituksia vielä sivusta, mutta päässyt ottamaan tuntumaa kenttään alkuverryttelyiden, heittoharjoitusten ja juoksuharjoitteiden merkeissä.
– Kuntoutuminen on mennyt aikataulussa ja on ollut kiva vetää taas työhaalarit päälle, kertoo Kotti Koripalloliiton tiedotteessa.
– Fiilis kropassa on tällä hetkellä hyvä. Kohta kiskotaan taas Suomi-paita ylle ja jatketaan Susijengin tarinaa Kiinan MM-kisakenttiä kohti.
Susijengin 2010-luvun läpimurtovuosien aikana Kotti on toiminut sisäpuolustuksen lukkona, joka on liimannut pihteihinsä eurotähden toisensa jälkeen aina Georgian Zaza Pachuliasta Montenegron Nikola Pekoviciin ja Kreikan Ioannis Bourousisiin.
Uusi luku Kotin pakkipään sankaritekoihin kirjoitetaan mahdollisesti syyskuussa, jolloin Bosnia saapuu Susijengin vieraaksi Espoo Metro Areenalle NBA-sentterinsä Jusuf Nurkicin johdolla ja karsinnoissa toistaiseksi tappioton Ranska isännöi Susijengiä Montpellierissä.
– Siitähän tässä koko pelissä on kysymys, että pääsee haastamaan itseään mahdollisimman korkealla tasolla, Kotti naurahtaa.
– Kaikki perustuu kuitenkin joukkuetekemiseen. Jos minä pidän tonttini puolustuspäässä, yhtä lailla kiitos kuuluu kaverille, joka puolustaa viereistä pelipaikkaa ja pitää oman miehensä. Siitä pidetään kuitenkin huoli, ettei yksi kova pelaaja meitä kaada.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?