Jättisiirtoja kesällä tehneet Lakers ja Spurs vastakkain Ruudun TV-ottelussa
Los Angeles Lakers isännöi Ruudun TV-ottelussa tiistaiaamuna San Antonio Spursia Suomen aikaa kello 05:30.
Lakers lähtee otteluun ilman Brandon Ingramia ja Rajon Rondoa, jotka kärsivät kolmen ja neljän ottelun mittaisia pelikieltoja Houston Rocketsia vastaan tapahtuneen tappelunujakan seurauksena. Poissaolojen myötä nuorelle Lonzo Ballille on luvassa isompaa roolia aloittavana pelintekijänä.
Vaikka LeBron Jamesin saapuminen Lakersiin oli kesän ykkösuutinen NBA:ssa, samaan kategoriaan lukeutui myös Kawhi Leonardin lähtö Spursista Torontoon. Spurs-menetti sarjan yhden parhaista pelaajista, mutta sillä on yhä toisesta suunnasta saapunut DeMar DeRozan, joka on operoinut kauden alussa 28 pisteen keskiarvolla.
Vuodesta 2015 Spursissa viihtyneellä LeMarcus Aldridgella on ollut ongelmia heittopelin kanssa, mutta 13,5 levypalloa, mukaan lukien 6,5 kappaletta hyökkäyspäässä, tuovat kaivattuja vahvuuksia muille osa-alueille.
Spursin kausi sai synkän pilven ylleen heti alussa. Dejounte Murray rikkoi polven eturistisiteen ja on sivussa pitkään. Avausviisikon uusin nimi Bryn Forbes on kuitenkin yksi liigan aliarvostuimpia kolmen pisteen heittäjiä ja saa nyt entistä paremman mahdollisuuden näyttää osaamistaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James säväytti murskajaisissa
- Awak Kuierille masentava tappio
- Lauri Markkaselta kova esitys
- Tuomas Iisalon porukalta komea nousu
- Mystisesti kärynnyt Susijengin pelaaja sai lähteä
- Lauri Markkasen seuralle järkyttävä tulos
- Kevin Durant ohitti legendan
- Tuomas Iisalolle katkeraa kalkkia
- Lauri Markkaselle hieno voitto
- Nyt tuli NBA:ssa pelaajakauppa
- Lauri Markkaselle hieno voitto
- Nyt tuli NBA:ssa pelaajakauppa
- Lauri Markkanen oli lähellä jättiyllätystä
- Mystisesti kärynnyt Susijengin pelaaja sai lähteä
- Lauri Markkasen seuralle järkyttävä tulos
- Tuomas Iisalon porukalta komea nousu
- Lauri Markkaselta kova esitys
- Kevin Durant ohitti legendan
- Tuomas Iisalolle katkeraa kalkkia
- Awak Kuierille masentava tappio