KTP:lle tärkeä jatkosopimus – ”Alkoi lunastaa häneen asetettuja odotuksia loppukaudesta”
Erinomaisen kevään KTP-Basketissa pelannut Joonas Lehtoranta (25 vuotta/194 senttiä) jatkaa kasvattajaseurassaan myös ensi kaudella.
KTP ja Lehtorannan veljessarjan keskimmäinen ovat sopineet ainakin yhdestä vuodesta. Tuleva kausi on nuorukaiselle jo kymmenes pääsarjassa ja kahdeksas Kotkan vihreä-valkoisissa. Kaksi vuotta Joonas Lehtoranta vietti Kauhajoella, jossa hän saavutti Karhu Basketin riveissä SM-kultaa viime keväänä.
Joonas Lehtorannan kontrahtiin on tyytyväinen myös KTP:n päävalmentaja Tomi Kaminen.
– Joonas alkoi lunastaa häneen asetettuja odotuksia loppukaudesta. Halusinkin ehdottomasti hänen jatkavan, toteaa Kaminen kotkalaisten sivuilla.
Joonas Lehtoranta on KTP-Basketin viides sopimuspelaaja. Ihan ensimmäisenä jatkopestin – kaksivuotisen – allekirjoitti joukkueen kapteeni Michael Pounds (30/189) helmikuun alussa.
Jatkoa seurasi melko pian, kun julkistettavaksi tuotiin junioritrion Markus Rautasalo (18/180), Janne Lehtoranta (18/190), Eero Hannikainen (18/190) paperit. Rautasalon ja Hannikaisen sopimukset ovat kaksivuotisia, ja Lehtorannan tulevan kauden mittainen.
KTP:n amerikkalaisvahvistukset ovat poistuneet Kotkasta maltillisten SM-pronssijuhlien jälkeen vähin äänin. Tomi Kamisen mukaan seuralla on tarkoitus hankkia ensi kaudeksi “vähän kovemman kaliiberin jenkit” kuin tänä vuonna, mutta kuitenkin SM-pronssijahdissa onnistuneesta jenkkikvartetista Tyrell Nelson sai mukaansa sopimustarjouksen myös tulevasta.
KTP-Basket ja yhteistyöseura Munkkiniemen Kisapojat järjestivät viikonvaihteen molemmin puolin avoimia harjoituksia Helsingissä ja Steveco Areenalla Kotkassa tuntemattomamman pelaaja-aineksen kartoittamiseksi. Suuria saaliita ei saleille eksynyt, mutta vastaavanlaiset treenit ovat kuuluneet Tomi Kamisen toimintatapoihin ennenkin.
– Kotimaiset pelaajamarkkinat ovat tosi pienet, mutta koko ajan me kuitenkin niitä tähyämme. Joitakin virityksiäkin on, mutta ei niistä vielä sen enempää, kertoo Kaminen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla