Vilpas nosti nuoren lupauksen rinkiinsä – ”Haluaa selvästi kehittyä koripalloilijana”
Salon Vilppaan päävalmentaja Ville Tuominen on nostanut seuran 15-vuotiaan lupauksen Tuukka Juntusen edustusjoukkueen harjoitusrinkiin.
Suomen U16-maajoukkueessa pelaavalla Juntusella riittää puuhaa ensi kaudella, sillä nuorukainen voidaan nähdä peräti neljän eri joukkueen paidassa.
193-senttinen laituri teki maajoukkuedebyyttinsä tammikuussa Latviaa vastaan Tallinnassa ja kesän aikana maaotteluita kertyi tilille 12. Kesän huippukohta osui heinäkuiseen Kroatia-peliin, jossa Juntunen osui 14 pisteen edestä.
Nuorta lupausta viisi vuotta Vilppaassa Ari Vihiniemen kanssa valmentanut Esa Mäkynen myöntää, että kyseessä on mielenkiintoinen projekti.
– Tuukka on myös erittäin lupaava yleisurheilija, joka haluaa selvästi kehittyä koripalloilijana. Hän on saavuttanut meillä kaksi SM-pronssia ja on erittäin tunnollinen harjoittelija. On kaavailtu, että edustusjoukkueen ohella Tuukka tulee pelaamaan SM-sarjaa Vilppaan U16-pojissa ja osallistuu myös aikataulujen puitteissa Vilppaan U19 (Jussi Savolainen) ja I divisioona B:n PeU Basketin (Samu Kaaresvirta) toimintaan, kertoo Mäkynen Vilppaan sivuilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Miikka Muurinen
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa