16-vuotiaat tytöt päättivät EM-kisat tappioon – ”Pystymme kilpailemaan kenen tahansa kanssa voitosta”
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi taipui viimeisessä ottelussaan Saksalle 42-63 (18-35). Tappion vuoksi Suomi sijoittui turnauksessa kymmenenneksi.
Ensimmäisen neljänneksen Sudenpennut pysyi kyydissä, mutta Saksa vei toisen neljänneksen 7-17 ja nousi selkeästi keulille. Suomelta ei enää löytynyt paukkuja voittotaisteluun.
– Emme olleet valmiita pelaamaan ja siitä kannan vastuun mitä. Meillä oli ilmapallo tyhjänä ja minä sallin sen tapahtua, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä otti vastuun Koripalloliiton kotisivuilla.
Suomelta ainoana yli kymmenen pisteen pääsi Klaara Mekkonen (10/3), joka pelasi yhden uransa parhaista otteluista maajoukkueessa.
Kokonaisuudessaan Suomi sijoittui kymmenenneksi ja säilytti A-divisioonapaikkansa myös ensi kesäksi.
– Kun me teemme yhdessä asioita parhaalla kokoonpanolla, parhaalla mahdollisella valmistautumisella ja pelaamme vahvuuksiemme kautta, niin pystymme kilpailemaan kenen tahansa kanssa voitosta, Räikkä aloitti.
– Iso kiitos staffin jäsenille, jotka itseään säästämättä pitivät huolen, että joukkueen peli paranee läpi kesän. Erityiskiitos myös pelaajien vanhemmille, jotka oli saapunut kannustamaan. Heistä oli oikeasti hyötyä koko joukkueelle, Räikkä jakoi kiitosta.
Suomen turnauksen parhaimmistoon kuuluivat Henna Sandvik (13,4) ja Kati Ollilainen (13,2), jotka molemmat sijoittuivat pistekeskiarvoissa turnauksen kymmenen parhaan joukkoon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?