KTP hankki huippuvahvistuksen – NCAA-mestari ja NBA-varaus
Kuva: Getty Images
Korisliigan kauteen valmistautuva KTP on napannut amerikkalaismarkkinoilta jälleen ison kalan haaviinsa, kun se on tehnyt sopimuksen DeAndre Danielsin kanssa. Asiasta uutisoi Kymen Sanomat sivuillaan.
27-vuotias Daniels voitti USA:n yliopistomestaruuden UConnin paidassa vuonna 2014. Yliopiston jälkeen Toronto Raptors varasi hänet toisella kierroksella (37.). Sen jälkeen hänen ammattilaisuransa käynnistyi Australiassa Perth Wildcatsin riveissä kaudella 2014-15. Sen jälkeen tie on vienyt NBA:n kehitysliigaan sekä Italian kakkossarjaan.
- Teimme jo aiemmin Danielsista isomman tarjouksen, jonka hän hylkäsi. Hänen agenttinsa otti nyt yhteyttä, että mieli on muuttunut, mutta kerroimme, että olemme jo käyttäneet pelimerkit toiseen pelaajaan. Agentti kysyi paljonko teillä olisi tarjota ja kerroin summan. Parin tunnin päästä pelaaja hyväksyi tarjouksen, KTP:n päävalmentaja Tomi Kaminen valottaa rekrytointiprosessia Kymen Sanomien sivuilla.
Daniels on 206-senttinen ja 95-kiloinen, mutta koostaan huolimatta hän viihtyy parhaiten kolmospaikalla.
- Jos rakentaisimme jengin samalla tavalla kuin muut, niin isommilla seuroilla olisi aina vähän paremmat pelaajat. Meidän täytyy olla erilaisia ja nyt olemme ainakin isompia, Kaminen muistuttaa.
- Kovat meriitit ja ikää vasta 27 vuotta. Kun mietin mitä meillä oli käytettävänä tähän, niin en odottanut, että tällaisen pelaajan saisimme, Kaminen jatkaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet