Susijengissä pelannut takamies ei jatka Katajassa – ”Emme saaneet hänen parastaan esiin”
Kataja Basket lähtee kohti kevätkautta kahden muutoksen siivittämänä.
Sopimus takamies Fiifi Aidoon kanssa on purettu 31. joulukuuta. Päävalmentaja Juha Sten kertoo, että päätös tehtiin yhteisymmärryksessä.
– Harmittaa, että emme saaneet Fiifistä hänen parastaan esiin, mutta uskon ja toivon, että hän tulee vielä lyömään itsensä läpi toisessa ympäristössä.
– Muutos selkeyttää rotaatiotamme ja esimerkiksi nuoret (Valtterit) Mervola ja Leppänen tulevat nyt saamaan aiempaa suurempaa roolia, Sten kaavailee Katajan kotisivuilla.
Ensimmäistä kauttaan Katajaa edustanut Aidoo pelasi Kataja-paidassa kuluvalla kaudella seitsemässä FIBA Europe Cup -ottelussa (6,1 pistettä, 2,0 levypalloa, 2,7 syöttöä, 1,4 riistoa) ja 18 Korisliiga-ottelussa (6,2 pistettä, 1,7 levypalloa, 1,9 syöttöä, 1,4 riistoa).
Toinen joukkuetta koskeva muutos liittyy kapteenistoon. Uusi kapteeni on varakapteenina viime viikkoon saakka toiminut Jarred Ogungbemi-Jackson, joka vaihtaa osia Matias Ojalan kanssa.
– Jarred on näyttänyt syksyn aikana johtajuuttaan ja tämä oli senkin vuoksi melko luonnollinen ratkaisu, Sten taustoittaa.
– Uskomme, että Jarred kapteenina ja Matias varakapteenina ovat nyt luonnollisemmissa rooleissaan mikä vapauttaa energiaa paitsi heille itselleen myös koko joukkueelle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen