Ensimmäistä kauttaan Florida Atlanticin riveissä pelaava Lotta Vehka-aho, 19, kokee olevansa oikeassa paikassa. Mainioon alkukauteen on sisältynyt runsaasti peliaikaa, paikka avausviisikossa ja viimeisimpänä kunniamaininta konferenssin Viikon tulokkaana.

Viikko sitten 19-vuotissyntymäpäiviään viettäneen Lotta Vehka-ahon ensimmäinen kausi Yhdysvaltojen yliopistokoripallon korkeimmalla sarjatasolla on startannut upeasti.

Vimpelin Vedosta HBA:n kautta Florida Atlanticin riveihin tiensä raivannut tulokas kertoo sopeutumisen uuteen kotipaikkaan ja ennen kaikkea uuteen joukkueeseen sujuneen mutkattomasti.

– Olen päässyt joukkueeseen tosi hyvin sisälle ja olen todella kiitollinen siitä, että pääsin mukaan tähän organisaatioon. Jokaisen – niin koutsien kuin joukkuekavereiden – kanssa ollaan todella läheisiä, vaikka olemme olleet yhdessä vain neljä kuukautta, Vehka-aho kertoo Koripalloliiton kotisivujen haastattelussa.

Vehka-ahon mukaan hyvää joukkuehenkeä on edistänyt tiivis yhdessäolo niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Toimiva dynamiikka ja yhteispeli ovatkin avainasemassa silloin, kun joukkue on tositoimissa.

– Täällä joukkueen yhteiseen esiintymiseen keskitytään paljon ja pyrkimyksenä on aina omalla tekemisellään auttaa joukkuekaveria. Se ei riitä, että hoitaa oman tontin kunnolla, vaan on enemmänkin kyse siitä, miten me saadaan joukkueen kanssa esimerkiksi stoppi puolustuspäässä tai toteutettua hyökkäys maltillisesti.

Nopeasti yhteen hitsaantuneen floridalaisryhmän syyskausi on tuottanut kuusi voittoa ja viisi tappiota.

Tulokkaana suoraan avausviisikkoon

Vehka-aho on ansainnut heti tulokaskaudella harvinaislaatuisen paljon vastuuta, mistä kielii muun muassa alkukauden 11 ottelussa kertynyt keskimääräinen 32 minuutin peliaika. Takamies lunasti paikkansa avausviisikossa heti ensimmäisestä ottelusta lähtien.

– Luontaisesti voisi kuvitella, että ensimmäisenä vuotena ei saisi pelata niin paljoa, mutta omalla kohdallani olen kiitollinen tilanteesta, johon olen päässyt.

Vastuu ja peliaika eivät kuitenkaan tulleet täytenä yllätyksenä, sillä Vehka-aho tiesi etukäteen, että joukkueessa oli melko tarkkaan hänen mentävä aukko. Florida Atlanticin kokenut päävalmentaja Jim Jabir kävi tutustumassa Vehka-ahoon ja hänen pelityyliinsä viime vuonna tämän pelatessa Naisten Korisliigaa HBA:n paidassa.

– Koutsi tuli katsomaan reenejämme Märskyyn, minkä jälkeen juttelimme ja siitä tämä alkoi. Hän sanoi haluavansa pelata sellaista peliä, mihin mä sovin hyvin ja missä mä oon hyvä, minkä takia hän nimenomaan halusi minut joukkueeseensa.

Nuorten maajoukkueissa ja etenkin viime kesän U20-arvokisoissa edukseen esiintynyt Vehka-aho on täyttänyt omaa rooliaan yliopistojoukkueessa erinomaisesti. 168-senttinen takamies on heiluttanut sukkaa 11,3 pisteen keskiarvolla ja napannut 3,2 levypalloa ottelua kohden. Syöttöjä on kertynyt keskimäärin 3,4 ja riistoja 1,8 per ottelu.

Läpimurto ei ole jäänyt huomaamatta

Lennokasta tulokaskautta alleviivaa Vehka-ahon viime viikolla ansaitsema C-USA-konferenssin Fresman of the Week- tunnustus, joka oli Florida Atlantic Owlsille harvinaista herkkua. Vehka-aho on ensimmäinen pelaaja, joka on saanut Viikon tulokas -maininnan kolme vuotta sitten päävalmentajan saappaisiin astuneen Jabirin aikakaudella.

Kauden parhaassa ottelussaan 21 pistettä pussittanut Vehka-aho kehuu yli 900 ottelun kokemuksella käskyttävää valmentajaa vuolaasti.

– Jim Jabir on hyvin kokenut valmentaja, minkä takia luotan todella paljon hänen visioonsa siitä, miten joukkueemme tulee harjoitella ja pelata. Muutkin koutsimme ovat kokeneita, joten olemme todella hyvissä käsissä.

Vimpelin Vedon kasvatti nauttii kovasta työnteosta sekä itsensä ylittämisestä, joista hän on saanut esimakua jo Suomessa pelatessaan.

– Pelityyliimme kuuluu se, että juoksemme paljon ja prässäämme vastustajia, mikä vaatii fyysisesti hyvää kuntoa. Valmentajamme pitävät huolen siitä, että reenimme ovat kovatempoisia, jotta pystymme pelaamaan pelitkin kovalla temmolla. Jo Vimpelissä ja etenkin viime vuonna HBA:ssa tutustuin kunnolla tämäntyyppiseen reenaus- ja pelityyliin, mikä on auttanut minua täällä päässä todella paljon.

Kohti konferenssiotteluita ja NCAA-turnausta

Vehka-aho kokee sopeutuneensa NCAA-maailmaan ja sen vaatimaan pelityyliin hyvin. Hän luettelee menestyksekkään alkukauden tärkeiksi taustatekijöiksi muun muassa joukkuetovereiden keskinäisen luottamuksen sekä valmentajien kovan vaatimustason.

– Tietenkin välillä on tullut tilanteita, joissa kokemattomuus on tullut esille, kuten liian nopean ratkaisun ottaminen tai liian halukas yritys riistää palloa, mutta kokonaisuutena olen tyytyväinen, mihin olemme joukkueena päässeet tähän mennessä.

Elämä Floridan Boca Ratonissa ei kuitenkaan ole pelkkää koripalloa, vaan aikaa vievät myös yliopisto-opinnot. Tällä hetkellä matematiikkaa pääaineenaan opiskeleva Vehka-aho pohtii vielä suuntautuisiko sittenkin mieluummin kirjanpidon tai liiketalouden alalle.

– Sen tiedän, että numeroiden kanssa tykkään toimia!

Syyslukukausi opintoineen ja otteluineen on nyt taputeltu ja katseet kääntyvät 2. tammikuuta alkaviin C-USA konferenssin otteluihin. Ensimmäisenä Owls kohtaa vieraskentällä UTSAn ja Vehka-aho odottaa pelejä jo jännittyneenä mutta innolla.

– Mitä enemmän jokainen meistä keskittyy kaikkensa antamiseen ja uskoo siihen, että meillä on potentiaalia, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on edetä pitkälle tänä vuonna.

Vehka-aholla on selkeät sävelet siitä, mihin suuntaan hän haluaa pelaajana kehittyä. Työn alla on erityisesti pelinlukutaidon viilaaminen huippuunsa.

– Haluan kehittää kykyäni hyökätä koria kohti rohkeasti, aggressiivisesti ja viimeistellä kovasta vauhdista, mutta samanaikaisesti tunnistaa, mikä on missäkin tilanteessa paras ratkaisu.