Susiladiesin lupaus siirtyy USA:n yliopistoon – ”Onhan tämä jonkin tason unelmien täyttymys”
Suomen laiturilupauksiin kuuluva Elina Arike, 20, on valinnut yliopistokseen Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa University of Texas at El Pason.
Hyvinkään Pontevan kasvatti on pelannut viimeiset neljä kautta Naisten Korisliigaa HBA-Märskyssä, jossa päättyneellä kaudella hän keräsi keskiarvoikseen 7,6 pistettä, 5,2 levypalloa ja 1,6 syöttöä.
Lukiouran jälkeen hän on päättänyt lähteä tavoittelemaan ammattilaisuraa yliopistoreitin kautta. Ariken perässä oli moni yliopisto, muutama suurempikin, mutta UTEP:n vilpittömyys vakuutti hänet lähtemään Meksikon rajan tuntumassa sijaitsevaan El Pasoon ensi syksyksi.
– He olivat avoimia ja rehellisiä. Kertoivat, miten asiat ovat ja mitkä ovat mahdollisuudet, jos teen asiat niin hyvin, kun pystyn tekemään. Tiedän, että siellä on mahdollisuus saada jo ensimmäisenä vuonna peliaikaa ja rooli, Arike aloittaa Koripalloliiton tiedotteessa.
– Onhan tämä jonkin tason unelmien täyttymys. Yläasteesta asti tavoite on ollut päästä jenkkeihin yliopistoon, vaikkei se ole ikinä ollut välttämättömyys. Jos tämä ei olisi auennut, niin olisi muitakin reittejä ammattilaisuraan, mutta tämä valinta tuntui hyvältä.
UTEP Miners on historiansa aikana voittanut Conference USA:n kerran (2008) sekä yltänyt NCAA:n lopputurnaukseen kahdesti (2008, 2012). Joukkueen runko on nuori, mutta tulevaisuus näyttää valoisalta.
– Uskon, että voimme olla konferenssin kärkijoukkueita tulevina vuosina, kunhan saamme kerättyä kokemusta yhdessä
Arike on Suomen nuorisomaajoukkueiden pitkäaikainen luottopeluri, jolle on kertynyt huimat 88 ottelua Sudenpentujen paidassa. Kesällä 2019 Arike oli nostamassa Suomen alle 20-vuotiaiden naisten maajoukkuetta A-divisioonaan.
Susiladies-debyyttinsä 183-senttinen Arike teki jo vuoden 2017 EM-karsinnoissa Sloveniaa vastaan. Sittemmin hänelle on kertynyt yhteensä neljä edustusta naisten maajoukkueessa sekä yksi haastajamaajoukkueessa.
– Elinalla oli tässä matkan varrella useita vaihtoehtoja. Huolellisena ja tunnollisena urheilijana Elinalla on varmasti riittänyt hurja määrä pähkäilyä koulun valinnan kanssa. UTEP tuntuu erinomaiselta vaihtoehdolta, peliaikaan on mahdollisuus heti, valmennus tuntuu asiantuntevalta ja pelitapa suorastaan huutaa Elinan tapaista pelaajaa, HBA-Märskyn ja Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.
– Onnittelut sekä Elinalle että kasvattajaseuralle Hyvinkään Pontevalle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahille murskavoitto
- LeBron James näytti vahvaa johtajuutta
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Seagulls eteni sittenkin välieriin