Suomalaislupaus vaihtaa yliopistokentät ammattilaisuraan – ”Pääsimme sopimukseen aika nopeasti”
Kuva: Juha Tamminen
Kauhajoen Karhu Basket -kasvatti Ninni Salmi, 23, suuntaa Yhdysvalloissa vietettyjen yliopistovuosiensa jälkeen tulevaksi kaudeksi Ruotsin pääsarjassa pelaavaan Wetterbygden Sparksiin.
Yhdysvalloissa Salmi vietti viisi kautta, joista ensimmäisenä hän kärsi loukkaantumisen. Kolme ensimmäistä vuotta yliopistona oli San Francisco, joka vaihtui viimeiseksi kahdeksi Northern Illinoisin yliopistoon. Viimeisellä kaudellaan Northern Illinoisissa Salmi teki keskimäärin 2,3 pistettä ja haki 2,6 levypalloa ottelua kohden.
Tuore ruotsalaisseura Wetterbygden Sparks pelaa Ruotsin pääsarjaa Basketligan damia.
– Wetterbugden oli kiinnostunut minusta ja pääsimme sopimukseen aika nopeasti. Joukkue on nuorehko ja he pestasivat juuri uuden päävalmentajan Englannista, Salmi aloittaa Koripalloliiton tiedotteessa.
– Juttelin tämän uuden valmentajan kanssa jo ennen sopimuksen tekemistä ja minulle jäi todella positiivinen kuva hänestä. Odotan innolla elokuuta, jolloin toivottavasti pääsen aloittamaan uuden joukkueen kanssa. Toki asiassa on vielä mahdollisia mutkia, kun maailmantilanne on sellainen kuin on.
Ennen siirtymistään yliopistokentille Salmi ehti pelata yhden kauden Naisten Korisliigaa Vimpelin Vedon riveissä, jossa hän väänsi kaudella 2014/15 keskimäärin 5,8 pistettä ja 3,6 levypalloa ottelua kohden. Nuorten maajoukkueissa hänelle on kertynyt 58 edustusta Suomen paidassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- LeBron James rikkoi NBA-ennätyksen taas kerran
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin