Seagulls hankki kaksi lupaavaa suomalaispeluria – ”Ikäluokkansa kovimpia lupauksia”
Helsinki Seagulls on tehnyt sopimukset kahden lupaavan nuoren pelaajan kanssa. 18-vuotias Max Besselink ja 20-vuotias Samuli Mäkelä liittyvät mukaan joukkueen vahvuuteen.
Helsingistä kotoisin oleva 197-senttinen Max Besselink on yksi Suomen lupaavimpia nuoria pelaajia. Kaksi edelliskautta Helsingin NMKY:n M1DA riveissä pelannut Besselink valittiin mukaan viime vuonna NBA:n ja FIBA:n järjestämälle Basketball Without Borders -leirille, jossa kokoontuivat yhteen kaikkiaan 26 eri maasta lupaavimmat 2002 vuonna syntyneet pelaajat. Tämän lisäksi häneltä löytyy kokemusta Suomen 18-vuotiaiden miesten maajoukkueesta kolmen ottelun verran.
Päättyneellä kaudella laitapelaajan pelipaikalla operoiva Besselink ansaitsi 13.8 pistettä, 6.3 levypalloa, sekä 1.2 syöttöä ottelua kohden 17 pelaamassaan ottelussa.
– Max Besselink on ikäluokkansa kovimpia lupauksia, jolle siirtyminen vuodeksi Korisliiga -ympyröihin on tärkeä steppi hänen matkallaan. Seagulls tarjoaa hänelle askeleen kovemman harjoitusympäristön ja -vastuksen. Myös jokainen peliminuutti, jotka hän ansaitsee, valmistaa häntä isosti kohti seuraavan vuoden haasteita. Max on päättänyt lähteä vuoden päästä Santa Claran yliopistoon NCAA1-sarjaan. Odotan suurella mielenkiinnolla seuraavaa kautta, ja kiinnostavaa onkin nähdä minkälaisen roolin Max kehittyessään joukkueesta ottaa, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso toteaa seuran tiedotteessa.
Karkkilan Urheilijoiden kasvatti Samuli Mäkelä on Besselinkin tavoin myös tuttu kasvo viime kaudelta HNMKY:n M1DA joukkueesta. Monipuolisesti takamiehen ja pelintekijän roolissa pelaava 178-senttinen Mäkelä edusti Namikaa yhteensä 19 ottelussa tehoin 7.8 pistettä, 2.2 syöttöä, 2.9 levypalloa.
– Samuli Mäkelä on yksi Karkkilan lahjoja suomikorikselle ja kolkutteli vahvasti 99-syntyneiden juniorimaajoukkueiden ovia. Hän käväisi noin viikon visiitillä viime vuonna joukkueen harjoituksissa ja luontevana jatkumona hän siirtyy nyt yhdeksi yhteistyöpelaajaksi Seagullsin ja HNMKY:n välillä. Varmasti suurimmat minuutit tulee edelleen Namikassa, mutta Samuli on fiksu ja kovaluontoinen pelaaja, joka varmasti tulee haastamaan rohkeasti jokaisessa harjoituksessa muut takakentän pelaajat, Laakso kertoo.
Syntyneiden sopimusten myötä Seagullsin kokoonpano on tällä hetkellä seuraava: Max Besselink, Timo Heinonen, Shawn Huff, Tuukka Kotti, Sakari Laakso, Samuli Mäkelä, Sami Tahvanainen, Erik Waxlax. Joukkueen rakentaminen tulevalle kaudelle on jo hyvässä vauhdissa ja tulevia sopimusuutisia julkistetaan seuraavan kerran jo loppuviikosta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet